Pipareita lauluiltaan

 Salmmenkylä oli saanut valkean lumipeitteen. Ensin oli ollut muutama päivä pikku pakkasta ja sitten oli yön aikana satanut kerros valkeaa lunta, kuin salaa ja peittänyt alleen pihat, polut ja kylätiet. 

Salme ilahtui avatessaan keittiössä verhoja. Joka kerran se ilahdutti, kun oli satanut ensilumen. Ikkunan takana oli kauralyhteessä keltasirkkuja. Naapurin Isäntä oli antanut jo muutaman lyhteen. Salmesta oli hauska seurata lintujen vierailuja.

Tänään oli Salme lähdössä naapuriin,  Toukolaan ja eteisessä kietoi kaulahuivia kaulaansa. Kyläläisillä oli tapana kokoontua ennen joulua koululle laulamaan yhdessä joululauluja. Kaikki vauvasta vaariin saapuivat, jos suinkin kykenivät ja koulun juhlasalissa soi laulut niin, että ne kaikuivat pitkälle pihamaalle saakka. Tahtia antoi opettaja urkuharmoonillaan ja kylällä oli muutama hyvä viuluniekka ja hanuristi, niin että pysyttiin sävelessä. Ainakin osa. 

Tilaisuudessa tarjottiin lämmintä mehua ja pipareita ja tänä vuonna Salme oli lupautunut leipomaan Toukolan Vapun kanssa piparit sinne. Salme teki lähtöä Toukolaan. 

Vappu oli tehnyt ison kasan taikinaa jo pari päivää aiemmin ja se oli makustunut veranna viileässä.

Kun kuulumiset oli vaihdettu, ryhdyttiin leipomispuuhaan. Tuvan pöytä oli siihen vallan hyvä; riittävästi tilaa kaulita ja painella muotteja taikinaan. 

Salme ja Vappu päättivät tehdä heti useamman pellillisen paistovalmiiksi ja vasta sitten lähteä niitä paistamaan. Niin se kävi joutuisasti, piparit kun ei tarvinneet montaa minuuttia uunissa.

Kun oltiin loppusuoralla, Vappu kiehautti pannun kahvia.

Mennäänkin saliin nauttimaan kahvit ja uunilämpimät piparit - päätti Vappu.

Touko oli tuonut sisään  lämpiämään metsästä kaatamansa kuusen ja Vappu halusi sen jo koristella, vaikka aattoon oli vielä aikaa.

Sen valoon oli rauhoittava istahtaa. Ja siitä levisi saliin ihana puun tuoksu.

Vappu kaatoi kahvia.

Vappu oli jouluihmisiä ja mielellään koristeli pikku hiljaa taloa joulua varten. 

Touko tuli tervehtimään ja kyseli missä puuhissa Arvo mahtoi olla...

Salme hyrähti nauruun ja kertoi, että Arvo oli jäänyt siihen  useimmin pihalla olevaan näkyyn: Trabantin konepelti ylhäällä ja Arvo sen alla korvantaustaan raapien! 

Taidankin lähteä avuksi, tuumi Touko...

Siinä usein olivat sitten konepellin alla rinnakkain molemmat... Salmea hymyilytti, ei se konepelti ollut yhtään harvemmin  alhaalla...

Oli jo sellaista joulun läheisyyden tuntua. Salme nautti - pitääkin ottaa koristeet esiin kotonakin. Ja täytyy kysyä sitä kuusta Toukolta, tuumaa, ihaillessaan Toukolan salin komeaa kuusta.

Salissa tuoksui kuusipuu ja vasta leivotut piparit - joulu. 

Syksyssä ollaan

 

Salmen kesä oli ollut lämmin, sanoisiko suorastaan kuuma, tuumi Salme, muistellessaan lokakuun lopussa menneitä kuukausia. Oli riittänyt lämpöä ja aurinkoa yllin kyllin. 

Kesä oli vierähtänyt puuhastellessa pihamaalla ja kasvihuoneessa.  Oli pesty mattoja ja saatu nekin kuivaksi yhdessä hujauksessa. Samoin kaikki lakanat ja verhot.

Sen verran oli kuitenkin sadellut, että Salmen salaisessa koivikossa oli jo juhannuksesta noussut keltaisia kanttarelleja sammaleiden keskeltä ja uusien perunoiden kanssa nautittu juhannuksen kunniaksi. Sammalikko takasi mukavan sadon pitkin kesää ja siellä oli Salme poikennutkin useamman kerran.

Vaikka Salme olikin puuhannut kaikkea mukavaa pitkin kesää, oli myös nautittu lämmöstä ja auringosta ja aikaa vietetty ihan vain rehdisti laiskotellen.  Kuten uimassa useasti lähijärvessä. Ja loikoiltu lempiharrastuksen, kirjojen parissa.  Niitä olikin mennyt kesän kuluessa useita.  Onneksi oli kylän kirjastoauto ajanut joka toinen viikko Salmen portin pieleen ja sieltä oli saanut vaihdettua uutta lukemista. Loikoilua oli tehty milloin pihakeinussa, milloin nurmella viltillä omenapuun alla ja vallan kuumalla ihan sisätiloissa. Siellä kun oli sopivan viileätä.

.

Nyt oli kuitenkin jo syksyiset puuhat menossa.

Kesän mittaan oli Salmen edellisvuoden kompostissa kasvanut myös isot kurpitsat. Nyt oli aika nostaa ne. Salme oli kaivertanut toiseen irvistävän naaman. Sisuksista tehdään talveksi kurpitsapikkelssiä. Salme oli myös edellispäivänä leiponut lihapiirakoita. Niitä on hyvä lämmittää makkaran kanssa.

 Ja Arvo osaisi ihan itse lämmittää lihapiirakan mikrossa iltapalaksi, kunhan sieltä saunasta tulisi.  Salmekin oli saanut  puuhansa tehtyä ja oli puolestaan valmiina löylyihin.

Saunan lauteilla oli vielä mukava hetki miettiä mennyttä kesää. Isona asiana oli se, että Arvo ja Toukolan Isäntä olivat saaneet vihdoin pikkuisen karjasuojan Salmen possuille valmiiksi.

Nyt eivät kastu ja aitaus pitää ne turvassa.

Viereen oli tehty myös uusi pikku kanala orsineen ja pesineen.

Uskaltaakohan tähän kanoja enää ottaa, mietti tuolloin Salme. Edelliset kun olivat päätyneet ketun suuhun ja Salme oli niitä murehtinut niin, että päättänyt kanojen pidon päättyvän juur siihen.

Kovin Arvo kyllä rohkaisi ja sanoi aidan olevan nyt varmasti ketun kestävän.

Salme oli istahtanut pihalle kahville ja jäänyt pohtimaan kana-asiaa. Olihan niistä ollut myös monta harmia, ne kun olivat päässeet pihamaalle karkuun ja kuopineet milloin missäkin. Niin kuin possutkin. 

Huokaus..

No, kyllähän nämä hanhetkin ovat saaneet välillä kaikkea ei niin toivottua aikaiseksi...

Ja jos possut ovat nyt aidattuna ja kanalassa kunnon verkko...

No, olihan tässä vielä talvi aikaa miettiä. Juuri oli tullut jälleen se hetki syksyä, kun possut ja hanhet viedään Naapurin Toukolle navettaan talveksi. Sellaista kun Salmella ei ollut. Eikä sitä tulisi, niin vahvasti sitä oli Arvo kieltäytynyt rakentamasta. Tähän suojaan oli sentään taipunut. Ja kanalaan. No, katsotaan keväällä, tuumii Salme ja kumartuu...onpas hyvät löylyt.

 

Vuosi vaihtuu

 Salme toipui joulun alla potemastaan flunssasta ja oli jo paljon parempi. Voimat palautuivat pikku hiljaa. Uudenvuoden aattona hän jaksoi olla jo hyvin jalkeilla, mutta saunaan Salme ei jaksanut lähteä.  Tuumasi Arvolle, ettei tainnut olla hyvä ajatus, voisi vielä uudelleen kylmettyä ja Arvo oli samaa mieltä.

Arvo ei viitsinyt lämmittää saunaa vain itselle, vaan päätti potkutella kelkalla  naapuriin, Toukon kaveriksi Toukolan tilan saunan lauteille. Siellä voisi vihdellä vanhan vuoden pois. Ja niin Arvo pakkasi reppuun pyyhkeen ja pullon pilsneriä ja lähti matkaan.

Salme valmisteli sillä aikaa illaksi pientä syömistä.  Höyrytettyä makkaraa ja voileipää. Se riittäisi vuoden viimeiseksi ateriaksi, tuumasi, maistuisi Arvollekin saunan jälkeen.

Arvoa odotellessa Salme etsi esiin myös uudenvuoden tinat ja valmiiksi otti esiin myös löylykauhan ja ämpärin. Kyllä uudelle vuodelle täytyy pienet ennustukset tehdä.

Hella oli sopivan kuuma, eikä Salme viitsinyt laittaa enempää puita, keittiössä oli lämpö jo noussut sopivasti. Niinpä hellan tilanne piti käyttää hyväksi ja Salme laittoi tinan kauhaan ja lämpiämään hellalle. 

No nyt kuuluu Arvokin kopistelevan sopivasti lumia saapikkaista rappuun.

Tulitkin hyvin, hella on sopivan lämpöinen tinan valantaan. Enempää on turha puita laittaakaan.

Tina lähti yht´äkkiä sulamaan vauhdilla.

... vesiämpäri oli vierellä, tina piti saada nopealla kaadolla kerralla kylmään veteen.

No niin...

... sinne menee...

...sihahtaa ja suhahtaa, kun sulanut tina sujahtaa kylmään veteen.

Sitten se pitää saada ämpärin pohjalta pois.

Arvo otti kauhan ja pöydän kulmalla odotti tinainen hevosenkenkä myös hänelle.

Salme käärii hihan...

... ja sitten tavoittelemaan ...

... ämpärin pohjalta uuden muodon saanutta...

Katsopas!

Mitäs tämä muoto ennustaa.... vähänpä siinä on tuota pientä rosoa... Röpelöä, joka merkkaa rahaa ja kertoi miten runsas, tai kevyt olisi kukkaro ensi vuoden aikana.

... no, jos pysyisi edes entisellään, niin sekin olisi hyvä...

Eikös Arvo tässä ole vähän kuin laivan muotoa - povaakos se jotain matkaa...

 Kääntelivät tinoja, antoivat mielikuvituksen lentää, innostuivat ja antoivat  hetken pienille unelmille sijaa.

 Hyvää Uutta Vuotta Salme - kiitos Arvo, myös sinulle

Joulun aikaa

 Salmenkylässä oli nautittu kauniista, ruskantäyteisestä syksystä. Salme oli haravoinut värikkäitä lehtiä ja nauttinut kauniista syyspäivistä. Sitten oli pitänyt muutaman päivän pakkasata ja eräänä iltana oli leijaillut ensimmäiset lumihiutaleet. Sitten oli saennut ja kiihtynyt pyryksi ja aamuun mennessä oli jo kunnon kinokset.

Arvo ja Salme olivat tehneet lumitöitä. Ja jälleen, kuten joka talvi aiemminkin, Salme mietti, että remontti taloon ja sisä-wc:n rakentaminen olisi nyt viimestään tehtävä. Sitten se taas kesän tullen unohtuu jonnekin, eikä sitä tule aloitetuksi. 

Kun lähestyttiin joulua, oli kääntynyt suojaksi ja Salme päätti pestä muutaman ikkunan. Arvo jupisi, että huono ajankohta, kun on ulkona kosteaa ja kylmää ja ikkunoita availlessa talo vallan jäähtyy ja hiipii kosteuskin sisälle... mutta Salme siirsi ämpäriä ja antoi rasunsa heilua, ei voinut katsoa pölyyntyneitä ikkunoita.

Illalla Salmea vilutti. Lisäsi villatakkia  päälle ja kömpi aikaisin petiin. Ei jaksanut lukeakaan, vaan sammutti valon ja hautautui täkin alle. Aamulla oli sitte kurkku kipeä, ääni pois ja päivän aikana nousi kuume. 

Arvo sanoi, että siinä ikkunanpesu touhussa oli saanut kylmää, eikös hän ollut sitä jo toppuutellut! - mutta kun Salmen kuume vain jatkui, eikä Salme päässyt sängystä, oli jo Arvokin huolestunut, keitteli kuumaa mehua ja toi Aspiriina, Hota-pulveria ja kanferin tippoja. 

Ja oltiin jouluviikolla.

Nyt kävi selväksi, ettei Salmesta ollut joulun laittajaksi tänä jouluna. Arvo päätti,  että riisipuuron hänkin osaa laittaa ja kuusen hakea, tulee se joulu laittamattakin. 

 Arvo vähän siivoilikin. Tomuutti matot ulkona telineessä ja pyyhkäisi lattiat. Ja nosti esiin muutaman koristeen.

Lähti sitten naapurin isännän juttusille Toukolaan. 

Vappu otti iloisena vastaan ja pyysi Arvoa jäämään kahville. Kun Vappu kuuli, että Salme oli edelleen kipeänä, ehdotti, josko hän toisi aatoksi laatikoita, niin ei tarvitsisi Salmen niitä murehtia, runsaasti niitä aina tulee paisteltua. Pala kinkkua ja laatikot ja vähän rosollia. Karjalanpaistin Arvo lupasi osata laittaa itse kotona hautumaan. No niin,  päästään joulun makuun, hienosti nämä asiat järjestyvät. 

Toukolle Arvo selvitti, josko saisi kuusen käydä hakemassa Toukolan mailta, niin kuin joka joulu aiemminkin. Tottahan toki, sieltä vaan valitsemaan, oli mistä hakea.

Arvo kovin kiitteli ja mieli nousi. Kun vaan se Salme pääsisi pedistä... josko sitä pitäisi ihan lääkärille puhua... Touko vielä kehotti hakemaan, jos kyytiä tarvitaan. Reki pelillä olisi helpompi lähteä kuin Arvon kaivella autoa lumihangesta ja tietkin olivat vaarallisemmat autolla, kuin rekipelillä.

Arvo palasi kotiin hyvillä mielin; kuusi mukana ja aatoksi saapuvista joululaatikoista lupaus kerrottavaksi Salmelle.

Aatto aamuna Arvo keitteli jälleen puuron, kuuman mehun ja suunnitteli sitten lähtöä hautuumaalle. 

Kuusi oli kamarissa...

... ja Vapun tuomat laatikot viileässä verannalla.

Salme oli piristynyt niin, että oli päässyt alas kamariin...

... kuusen tuoksu ja siinä loistavat valot... jo pelkästään niiden luoma rauha ja tunnelma suorastaan paransi, tuumi Selme. 

Mutta oli kyllä pahoillaan, että Arvo oli saanut niin paljon tehdä aivan yksin...

Kun aatto ehti iltaan, oli Salme varma, että joulunvalmistelussa oli ollut Arvolle liian paljon!