Kevätsiivous

 Salmella oli tapana siivota kevään korvalla kerran vähän perusteellisemmin. Viedä viimeiset jouluun liittyvät asiat vinttikomeroon, samalla katsoa jo vähän pääsiäiseen liittyviä asioita siihen käden ulottuville. Olisivat sitten siinä, kun sen aika olisi. Usein kevät siivous osuikin juuri ennen pääsiäistä.

Perusteellisempi tarkoitti myös sitä, että huonekalut saatettiin keikauttaa uuteen järjestykseen ja samalla vaihtaa verhot. Sellainen vähintään päivän kestävä operaatio siis.

Päivä oli aina Arvolle silkka painajainen. Usein, kun Salmen silmä vältti, oli vaalean sininen mopedi kurvannut pihasta ja mäkeä alas mutkan taa. Tärkeää toimitettavaa kylälle tapasi ilmaantua yht' äkkisesti.  No, usein Arvo kyllä nosteli huonekaluja Salmen apuna, mutta heti, kun oli mahdollista, pakeni ulos.

Ajankohta oli hyvä myös sen vuoksi, että pihalla lumet sulivat, valo ja lämpö lisääntyivät ja kohta pääsisi pihalle ja puutarhaan ja kasvihuoneelle - sitten ei aikaa ollut enää suursiivouksille sisällä.

Salmella jo mieli vei pihamaalle, kun katseli kukkimaan ryhtynyttä esikkoaan.

Työ oli tältä erää valmis... Kaikki huonekalut olivat löytäneet uudet paikkansa ja voitaisiin keittää vielä iltakahvit. 

Mihinkäs Arvo taas...

Salme lähti pihalle  katsomaan... mennessään huomioi lumen jäljiltä lojumaan jääneen pulkan, jolla oli hyvä tuoda puita liiteristä sisään... Ja ei tuota lumilapiotakaan tarvittaisi ennen ensi talvea... Voi, kun oli täälläkin paljon rempallaan talven jäljiltä.

 Arvo löytyi auton konepellin alta. Niin kuin nykyään usein. Trabantti vaati alinomaan jotain  konepellin alla puuhastelua, oli Salme pannut merkille. 

 

Meneekös sinulla vielä pitkään? Ajattelin kiehauttaa iltakahvit... 

No onkos siellä jo valmista, varmistaa Arvo. Saattaisi se sitten olla tämäkin valmista, varovasti tuumaa. 

Ja johan se iltapala maistuisikin, kovin kevyellä kun nämä suursiivouksen päivät tuppaavat menemään. No, nyt oli selvitty jälleen yhdestä.

Hyvää Itsenäisyyspäivää

 Jo aamulla alakertaan tulleessaan oli Salme havainnut, että ulkona pyrytti. Oli tehnyt sitä jo varhaisesta aamusta, tai jopa koko yön, niin näytti kovasti kinostuneen joka paikkaan.

 
Hellaan valkea ja kahvit tulille ja aamiaiseksi Salme voiteli eilen paistetun ruisleivän siivun ja leikkasi viipaleen Lauantai-makkaraa päälle.

Kahvit hörpittyään katseli mietteissään ulos; Tarkoitus oli lähteä käymään hautuumaalla, viemässä kynnttilät, lähinnä isälle, näin Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Olihan isäkin ollut rintamalla itsenäisyyttä puolustamassa.

Pyry kuitenkin  näytti vain jatkuvan ja jatkuvan.

Voi sentään, mitenkäs minä tuonne nyt... Näyttää vain pahenevan ja lunta olevan paksuina kinoksina... eihän tuolla edes näe kohta mitään...

Arvo tulee tupaan ja tullessaan tuo aimo tuulahduksen ulkoilmaa, vaikka onkin riisunut lumisen takin ja saapikkaat jo verantaan...

Oli nähnyt ulkona Posti-Mauria, joka oli tehnyt taivalta suksilla kylälle päin. Pysähtynyt Arvon nähtyä ja kertonut teiden olevan kaikki tukossa. Ja tulisivat olemaan, ennen kuin saadaan isännät traktorien kanssa omilta pihoiltaan apuun. Linjurikin oli saatu vedettyä työllä ja tuskalla kylän mäestä, johon se oli juuttunut. Se käännettiin takaisin kylän Osuuskaupalle. Siellä se saisi nyt olla siihen, kunnes saadaan tiet avattua. 
Mauri oli sitten niistänyt pitkään tienposkeen, nostanut kaulukset paremmin ja työntänyt sauvoilla vauhtia  ja viilettänyt Salmen kohdalla alkavaan mäkeen ja mutkaan. Mennessään huikannut vielä Hyvät Itsenäisyyspäivät joka melkein jo hukkui pyryyn ja hävinnyt näkyvistä.

Niin, että ei sinne hautuumaallekaan nyt mitenkään pääse tänään, saa jäädä tältä erää. 

Menen vielä ulos ja otan vähän lunta tuosta pihasta ja oven edestä, mutta aika turhaahan sekin nyt on...  oli Arvo tuuminut ja kääntynyt otsaa raapaisten lakin alta - verannalla pistänyt takin ja saappaat ja kolistellut pyryyn.

No, ei tässä sitten auta muu, kuin ruveta ruuan laittoon, tuumaa Salme. Salme oli suunnitellut laittavansa Karjalanpaistia, joka olisi hautunut valmiiksi hautuumaalla käynnin aikana. 

Salme pilkkoo sipulit ja porkkanat ja lihan paloiksi, uunipataan laitettavaksi. 

Miiru on herännyt ja venytellen tulee katsomaan Salmen puuhia. Ei sekää viitsi tänään mennä ulos. Oli vain pikaisesti käynyt aamulla ja melkein heti naukunut sydäntä särkevästi kuistin ovella, josta Arvo oli sen pelastanut sisään.

Kuules kissi, elä sinä tule tähän pöydälle, karvastat...

No niin, ollaan me vain tänään kotona ja sisällä. Laitetaan hellaan valkea ja kamariin kanssa. Pysyy lämmin, vaikka ulkona tuulee ja pyryttääkin.

Jos huomenna jo selkenee, tietää se sitten lumitöitä, tuumaa Salme. Mutta mikäs, tehdään rauhallisesti, eihän meillä ole mihinkään kiire. 

Tulepas Miiru, mennään me kamariin ja lisätään puita uuniin ja samalla voidaankin laittaa jo kynttiät valmiiksi ikkunoille. Sytyteään ne yhdessä sitten ilta kuudelta. 

Kuusamo....

Hiukan sumuisena aamuna Salmen talossa kannettiin matka-arkkua ja kassia rapulle.

Eikös sinulla ole tuon enempää...
Ethän sinä mitenkään pärjää koko viikkoa tuolla salkulla...

No täällä on partavesi, sukat ja pitkät kalsonkit. Niin ja kaikki paperit... kyllä näillä... kokouksessahan minä.

No ei kun otat lisää vaatetta nyt...laitat tänne matka-arkkuun. Missäs eväskassi, sitä ei saa panna luukkuun.

Ja päästiin sitten linjuriin...

 Linjurissa istuttiinkin pitkä päivä. Ensin oman kylän linjurissa kaupunkiin ja kaupungista jatkettiin postilinjurilla eteenpäin. Välillä pysähdyttiin tienvarteen, tai risteykseen, kun joku nousi kyytiin, tai jäi matkasta. Rupateltiin kanssa matkustajien kanssa, syötiin eväitä ja kun linjuriasemilla pysähdyttiin ottamaan paketteja ja posteja ja jätettiin myös, käytiin pissillä.
Taisi Arvo ehtiä yhdellä pysähdyksellä kumota keskikaljankin aseman baarissa.

Ja ensimmäinen yö oltiin puolivälissä matkaa matkakodissa yötä.
Arvo tarjosi paistettuja muikkuja ja muusia  Sampossa. Se olikin sataman läheisyydestä johtuen merimiesten mieleen. Eikä voinut erinomainen ruokakaan olla vaikuttamatta, päätteli Salme vatsa mukavasti täynnä.

Mutta nyt...
Linjuri oli kaartanut Salmenkylään tuttuun mutkaan ja Arvo auttanut siitä Salmen alas. Jätti siihen tavaroineen ja nouti mopedin jonka kyytiin auttoi  Salmen...

Ja mopedin selästä sisään...
Minä käyn sitten tavarat vielä

Arvo auttoi vielä päällysvaatteet...
Pärjäätkös nyt...

Salme nostin kassista paketista kauniita hopeakylkisiä siikoja...

Etsi valmiiksi esiin päivällisen tarpeita..

 Arvo ehti siihen ihmettelemään Salmen vaivalloista touhua..

Kuules, ei tuosta nyt tule mitään.
 Ei, ei taida, myöntää jo Salmekin.

Kyllähän sinä varmaan osaat sii'at  paistaa ja perunat keittää. Minä neuvon sinua .. No ei kai tässä sitten muukaan auta, nielaisi Arvo ja katsoo vielä epävarmasti Salmeen.

Melko hyvin suoriutuneen Arvon valmistaman päivällisen jälkeen Arvo auttaa Salmen kamariin. Miirukin hyppää syliin, kehrää ja kynsillään varnii ja valmistaa siihen hyvää nukkumakohtaa.

Arvo sai vielä viedä mattoja ulos tuulettumaa. Oli uudet ja pitäisi vähän kalustettakin vaihtaa...mutta..
Salme huokaisi ja hieraisi särkevää polvea.
Siihen tulee nyt sairaala reissu, jotain siellä on varmaan rikki ja poikki. Miten olikin ollut niin varomaton siellä matkalla. Tunturin kupeessa jotenkin kiertyi polvesta ja ikävästi äänsi.

Mieli kääntyy kuitenkin polvesta ja matoista jonnekin pitkälle, korkealle ja visusti tallennettuihin muistoihin. Matkalla nähtyyn ja koettuun ja kerrassaa huumanneeseen, tai'anomaiseen....

Miten siellä olikaan ollut kaunista.
Niin kaunista.

Ja sitten leivotaan

Tänään on leivonta päivä. Salme nousee jo varhain ja laskeutuu alakertaan. Laittaa puita hellaan ja hakee kulhot esille.

 Salme leipoo jouluksi ihan tavallista pullaa.
Salme vaivaa pullataikinan nousemaan.
Sillä aikaa kun taikina nousee, keittää Salme kahvin.
Ehtii siinä istua aamun hiljaisuudessa ja katsoa, kun yön sininen hiljalleen vaalenee.

Salme paistaa myös aina taatelikaakun ja sitruunalla maustetun sokerikaakun.
Ilman niitä makuja ja tuoksuja ei joulu ole joulu.

 Joulutorttujakin Salme paistaa. Voitaikina on kaulittu jo edellisenä iltana. Nyt vaan paistetaan samalla kun joulupullakin.

Onkohan se Arvo jo siistinyt oman kamarinsa? Lupasi ennen kuin lähtee metsään.

Tänään tuodaan kuusi, Arvo lupasi käydä kuusimetsällä.
 Naapurin isännän maalta sai käydä hakemassa kuusen harvennus alueelta.
Voisihan sen tuoda jo sisään sulamaan. Siitä lähtee aina niin ihastuttava tuoksu.
Joulun aika onkin oikeastaan täynnään  ihania tuoksuja.
Salme huokaa nautinnollisesti ja kääntyy ottamaan pellillisen torttuja uunista,

Pitääkin hakea ne koristeet esille.

Kohti joulua

Kun oli saavuttu kotiin, Salme oli mukavissa tunnelmissa, muisteli Iitukalla vietettyjä päivä, kaikkea mukavaa mitä oli taas puheltu - vähän tyttöjenkin kesken, kun Jalmari ja Arvo olivat omissa touhuissaan.
Iitukka oli myös surruutellut ompelukoneellaan - ja miten olikaan surruutellut! Kyllähän Salme tiesi, että Iitukka oli hyvä ompelemaan, mutta se mitä Iitukka pisteli tulemaan, oli kyllä niin hienoa;  kokonainen asu. Sitä piti vähän vielä sovitella kotonakin..

Tämä pistetään sitten aattona päälle... pitää laittaa henkarille ja vaatekomeroon siksi aikaa. On se Iitukka taitava.

Salme oli laittanut piparitaikinan edellispäivänä tekytymään. Hyräillen pisti

Salme mekon komeroon ja sipaisi hiuksiin liinan ja lähti alakertaan.
Alakerrassa aloitti sitten piparien teon.

Salme leipoi aina tummien piparien lisäksi myös vaaleita pipareita. 

Piparitaikinoiden ohjeet olivat kulkeneet suvussa jo pitkään.
Niitä leipoessa Salmella oli aina sellainen harras olo; tuli  muisteltua menneitä sukupolvia. Samalla piparien laitto aloitti aina Salmella jouluun valmistumisen.
Joulun valmistelujen piti olla kiireetöntä ja nautinnollista, niin kuin päivä jolloin paistettiin piparit.

Itse piparit, hunajakakut, ovat tuhansien vuosien takaa hyvin kaukaa - jostain Egyptin suunnalta, Indusvirran laaksosta ja ensin valmistettu vehnäjauhoista ja hunajasta. Idästä saapuneiden mausteiden myötä oli niitä alettu maustaa. Ristiretkeläisten ja kauppiaiden mukana ne levisivät Eurooppaan ja sieltä myös tänne. Ensimäiset kaksi tynnyrillistä Suomen Turkuun. Piparien koko, näkö ja koostumus on matka varrella muuttunut kuin niiden käyttötarkoituskin, mutta maistuivat yhä ja olivat suosiossa.

Piparien mallit olivat havainnollistavia kuvia, kun jumalilta uhraamalla pyydettiin jotain. Pyöreä perinteinen piparimalli kuvasi kukkaa jonka myötä pyydettiin satoisaa vuotta, vaurautta ja hedelmällisyyttä.
Possun muotoinen taas oli peruja Viikinkiajoilta ja sillä pyydettiin rikkautta ja ukot ja akat taas pitkää ja onnellista elämää.
Eli alkuperä liittyi jumaliin ja uhrauksiin, olihan hunaja niin kallis ja ihmeellisen ihana herkku, että voi ajatella jumalien sitä syövän ja olevan pyynnöille erityisen suopeita.

Niin jumalinen oli tuote, että luostareilla oli ensin vain lupa valmistaa piparkakkuja ja sieltä ne sitten vähitellen levisivät ja tulivat pappiloihin ja kartanoihin kahvipöytään.

Eikä Kauppakylänkään pappila tehnyt poikkeusta. 
Salmen reseptit olivat peräisin Kauppakylän pappilasta jossa Salmen isän mummo, Kappalainen Axel Ahlin vaimo Fiona niitä leipoi aina jolun alla.

Niitä paistettiin hirmuiset määrät ja säilöttiin isoihin lasipurkkeihin joita säilytettiin verannan kylmässä, valolta suojassa olevassa komerossa.
Niitä käärittiin myös kangasnyytteihin ja joulun alla Fiona Ahl kävi kylän taloissa, tölleissä ja tuvissa viemässä joulutervehdyksenä tuoksuvan ja maistuvan kangaspussin. Saattoi siellä olla myös jouluinen leipä ja tuoksuva omena, jos satoa oli saatu säilymään.

Kyllähän niitä leivottiin jo tuolloin myös tavallisen väen parissa, mutta tervehdys oli tervetullut köyhimpiin tupiin joilla ei ollut varaa mausteisiin ja niin suureen määrään voita jota hyvään piparitaikinaan pistettiin.  

Salmella oli myös vaalea taikina tekeytymässä. Aina oli leivottu myös vaaleita pipareita.
Jahas, missäs se Arvo - pitäisi puita hakea lisää, niin pääsee kohta paistovaiheeseen. Kas kun ei ole ollut taikinaa jo rohmuamassa...

Kohta olisi ensimmäinen pellillinen valmista ja sitten kylmää maitoa lasillinen ja tuore pipari!
Voi miten Salme rakasti joulun tuloa.

Kotiinpaluu

Linjuri oli huristellut tuntitolkulla, vaihdettukin välillä ja lopulta se pysähtyy Salmenkylällä erään mutkan kohdalla ja pimeässä kaksi hahmoa astuu siitä ulos.
Lumettomassa, vesitihkuisessa  maisemassa ne kaksi siitä jatkavat mäkeen ja kohden pimeänä olevaa taloa. Pihatie on tuttu - mutta onhan se pilkko pimeessä haastavaa.
Vihdoin päästään talolle ja sisään ja saadaan valot päälle.

Arvo rymistää  sisään ja huokaisee. Huh huh, kyllähän oli keli! Kyllä oli niin mukavaa Iitukalla, kun oli kaunista ja lunta. Hyvä oli, että löysin tämän susiturkinkin talvitakiksi, myhäilee, on se vaan lämmin - ja komea! Onkohan se alkujaan niiden Iitukan taloa kiertelevien susien sukulainen....

Salme on jo takin silpaissut päältään ja kiirehtii sisään. Mutta voi sentään!

Mitä ihmettä täällä on tapahtunut, hyllykin on tippunut... onneksi näyttää olevan kaikki purkit ehjänä.

Arvokin kiirehtii katsomaan mitä Salme oikein päivittelee.

Toteaa, että ei tuo nyt mikään homma ole korjata, ja kysyy josko olisi jotain yöpalaa.

Salme kurkkaa eteisen kylmäkomeroon, oli sovittu,
 että Aura jättää sinne jotain huikopalaa.

Ja olihan siellä, hyvää lenkkiä ja sillipurkki, voikos olla parempaa yöpalaa...

Salmekin istuu ja heittää kengät jaloistaan. Ohhooh, kyllä matka oli raskas, mutta kyllä se oli myös rakas; Iitukkaa tapaamassa 

ja nyt oltiin vielä Iita-Maikin ja Jalmarin häissä!
Voi sitä onnea ja rakkautta! <3 Sitä oli koko talo täynnä.
Ja mitä kaikkea siellä sattuikaan... niitä muistellaan huomenna - ja monta, monta aikaa.

Huomenna laitan tuon hyllyn... ja kyllä tuonne pihalle pitää saada ulkovalo. Niin oli pimeetä tuo pihaan tulo. Muistatkos Iitukan valoja - oli pihakuusessa ja talossa, oli niin helppo se ulkonakin olo..

Juu, muistaa Salme.... mutta kuule Arvo, mitäs jos hieroisit vähän nilkaa..

!!!????!!!!