Lauantaina edistin rintamamiestaloa - Keuruun rintamamiestaloviikonlopun hengessä.
Ovet on/oli liimattu pikaliimalla, kun ruuvaus ei onnistunut. Ja nehän ei kestäneet. Yksi oli retkottanut irti jo jonkun aikaa ja nyt päätin sitten laittaa ne saranat ruuveilla.
Ruuvit eivät vain tee yhteistyötä kanssani.
Olin ruuvanut ja tuskaillut jo jonkin aikaa, kun mieheni sitten armahti minut ja tuli katsomaan.
(Olen siis päättänyt tehdä mahdollisimman paljon itse, ja mies ei kyllä ole mikään snikkeri itsekään, joten ei ole ollenkaan ilahtunut niinä päivinä, kun päätän esimerkiksi juuri ruuvailla)
mutta - hän siinä katsottuaan totesi, että jaahas, osassa ruuveja ei enää ole sitä pientä uraa johon ruuvimeisseli laitetaan. Ja minä kun luulin, että ruuvarit on väärän kokoiset. Ruuvia ei kuulema saa päästää lipsumaan, tai siis meisseliä - rikkoo ruuvin.
Sitten mies sanoi, että laita siihen ensin reikä. Olin piikillä laittanut, mutta eivät siis olleet riittävät.
Eikä tullut riittäväksi käsipelin.
No, mies kävi liiterissä ja tuli sähköporan kanssa takaisin. Surrrrr - siinä oli reikä. Suurr - Ja toinen ja sitten sinne pistettiin ruuvi ja käännettiin kiinni. Ruuvimeiselikin oli taas sopiva.
No, anna minä - päätin jatkaa - itse.
Suuurr - ja siinä oli reikä, suurrrkkrrkkkkrruurrkkkkrrkkkkrkkk - ja terä pyörii ympäri lautaa - ähinää ja ääneen ihmetystä - ja mies tuuma kamarista, että jahas, olet sitten katkaissut poran terän. Eeenn, ei kai ..suukkrkkrrkkk juu, ei siinä ole enää mitään terävää.
Ja toista terää ei sitten ole.
Paaahussss, kun olin niin päättänyt, että pistän ne ovet kiinni.
Ei kun piikillä reikää, isompaa, vasaraa, kun kannalliset ruuvit loppu ja ähellystä.
Ja nyt sitten Erja, jos luet tätä, silmät kiinni, ja hyppää sivulla eteenpäin.....
Yhden oven sarana on edellen melkein irti, ovi rikki ja roikkuu ja se ei mene edes kiinni. Kun se on se sama jota silloin joskus jo vuolin ihan väärin, niin kohta siihen pitää pistää joku paikka.
No, ensin menen rautakauppaan, ostan poranterän, uusia ruuveja joissa on se rako ja saranoita. Ja katsotaan miten käy. Eli ei tullut tältä osin valmista.
Sitten laitoin vähän listoja - ikkunlistoja ja jalkalistoja ja pääti tehdä sokkelin.
Liimakerrosta sokkeliin ja mannaryynejä pintaan.
Ja yöksi sitten kuivumaan.
Ja siinä se sitten kuivui koko alkuviikon. Hyvin kuivui.
Rautakauppaan ei ole ennättänyt ja jotenkin on harmittanut koko pytinki.
Kunnes nyt sitten päätin, että kuvaan sitten kumminkin - ne listat - kunhan maalaan ensin sen sokkelin.
Nyt on alakerrassa listoja - ja Marjan orkidea. Kun niitä on niin monen kokoista, niin sopii hyvin tännekin kokonsa puolesta, vaikka Aksenjalle piti mennä. Ei kerrota hänelle.
Niin ja vaihdoin eteisen lattian. Se kupruileva teippikokolattiamatto pois ja kunnon puulattia tilalle.
Ja maalasin sen ja siihen sitten matto. Kaisan ihana peili on tässä sovituksessa. Saapi nähdä jääkö johonkin tänne eteiseen...
Sitten sitä sokkelia
Tässä ilman kuistia - ja näin ne ovet on nyt...
ja kuistin kanssa
Ja uusien portaiden....
No, tuli sentään lopuksi jotain edistystä - vaikka ei kyllä känyt ihan kuin Sröm.. - ei kun Keuruulla.