Translate

torstai 29. toukokuuta 2014

Salme on saanut postia


Päivä on ollut pilvinen ja viileä.
Juuri sellainen jolloin kuuluu paistaa makaronilaatikko. Ja yleensä pannukakku, mutta raparperit olivat jo niin suuret, että Salme pätti paistaa raparperipiiraan.

Siitä vaan ei tahtonut tulla oikein mitään... Salme oli aivan ajatuksissaan...
Posti-Mauri oli tuonut Salmelle kirjeen.
Kirje oli Arvolta.
Kun Salme tapasi vuosien jälkeen Arvon ja tuli kutsuneeksi hänet kylään, oli Salme kyllä vähän miettinyt, että oliko kuitenkaan ollut ihan hyvä ajatus.
Montaa sanaa ei Arvo ollut suustaan saanut kyläreissullaan ja salkkukaan ei  irronnut kädestä koko vierailun aikana..
Mutta jotain siitä vierailusta jäi... se Arvon hymy. Hymy joka syttyi silmissä saakka.
Ja lämmin, lempeä katse.
Ja tänään oli sitten tullut kirje.
Kirjeessä Arvo kertoi kaiken sen, mikä tapaamisella oli juuttunut kurkkuun.
Kertoi kaipuustaan ja siitä miten Salme oli jo lapsena tullut Arvon sydämeen, tehnyt sinne pesän ja sitä Arvo vaalinut kaikki vuodet. Nekin jolloin ei Salmea ollut lähettyvillä.
Ensin Salme hämmästeli, mutta sitten mieleen nousi kuva Arvosta joka irrotti Salmen lettiä vattupuskasta, Arvosta joka nosti Salmen pyörää syvästä ojasta ja Arvoa joka kivellä uhkasi naapurikylän isoa Keijoa joka oli kiusannut Salmen ihan itkuun ja Aarvo saattelemassa Salmea kouluun ja kotiin reppua kantaen.
Niin, Arvo..


Kyllä taitaa piirakka jäädä tekemättä.... niin on tuvassa kuumakin.
Salme istuu talon rapulle ja muistelee kirjettä...


Kovin kauniita sanoja se on täynnä.
Ja lopuksi siihen on Arvo kirjoittanut, että suurin haaveensa olisi saada Salme rinnalleen elämän purrelle.
Ihan kunnniallisesti, Arvo kirjoittaa, koska kertoo tietävänsä, ettei Salme koskaan
suostuisi susipariksi. Kihloja ehdottaa...


Ja suuresta kaipauksestaan kertoo  -


Loppuun laittaa, että ei kumminkaan tupata jos ei tykätä....

6 kommenttia:

  1. Kyllä tässä nyt vähän vaikkuttaisi siltä, että kohta taidetaan kihlajaiskahveja keitellä. ♥ Ei taida tuo kuumuus Salmella olla kuumaa aaltoa,vaan ihan oikeeta rakkauven hohkaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Salme tarttisi hiukan elävämmän miehen. Arvo on niin tasanen... taisiten voi olla hyvinkin niin, että muodostavat hyvän parin. Jännityksellä odotellen...

    VastaaPoista
  3. Voi että, on täällä taas touhuiltu, mukavia juttuja nuo Salmen puuhastelut, sulhastakin pukkaa ovesta sisään? !!!

    VastaaPoista