Syksyssä ollaan

 

Salmen kesä oli ollut lämmin, sanoisiko suorastaan kuuma, tuumi Salme, muistellessaan lokakuun lopussa menneitä kuukausia. Oli riittänyt lämpöä ja aurinkoa yllin kyllin. 

Kesä oli vierähtänyt puuhastellessa pihamaalla ja kasvihuoneessa.  Oli pesty mattoja ja saatu nekin kuivaksi yhdessä hujauksessa. Samoin kaikki lakanat ja verhot.

Sen verran oli kuitenkin sadellut, että Salmen salaisessa koivikossa oli jo juhannuksesta noussut keltaisia kanttarelleja sammaleiden keskeltä ja uusien perunoiden kanssa nautittu juhannuksen kunniaksi. Sammalikko takasi mukavan sadon pitkin kesää ja siellä oli Salme poikennutkin useamman kerran.

Vaikka Salme olikin puuhannut kaikkea mukavaa pitkin kesää, oli myös nautittu lämmöstä ja auringosta ja aikaa vietetty ihan vain rehdisti laiskotellen.  Kuten uimassa useasti lähijärvessä. Ja loikoiltu lempiharrastuksen, kirjojen parissa.  Niitä olikin mennyt kesän kuluessa useita.  Onneksi oli kylän kirjastoauto ajanut joka toinen viikko Salmen portin pieleen ja sieltä oli saanut vaihdettua uutta lukemista. Loikoilua oli tehty milloin pihakeinussa, milloin nurmella viltillä omenapuun alla ja vallan kuumalla ihan sisätiloissa. Siellä kun oli sopivan viileätä.

.

Nyt oli kuitenkin jo syksyiset puuhat menossa.

Kesän mittaan oli Salmen edellisvuoden kompostissa kasvanut myös isot kurpitsat. Nyt oli aika nostaa ne. Salme oli kaivertanut toiseen irvistävän naaman. Sisuksista tehdään talveksi kurpitsapikkelssiä. Salme oli myös edellispäivänä leiponut lihapiirakoita. Niitä on hyvä lämmittää makkaran kanssa.

 Ja Arvo osaisi ihan itse lämmittää lihapiirakan mikrossa iltapalaksi, kunhan sieltä saunasta tulisi.  Salmekin oli saanut  puuhansa tehtyä ja oli puolestaan valmiina löylyihin.

Saunan lauteilla oli vielä mukava hetki miettiä mennyttä kesää. Isona asiana oli se, että Arvo ja Toukolan Isäntä olivat saaneet vihdoin pikkuisen karjasuojan Salmen possuille valmiiksi.

Nyt eivät kastu ja aitaus pitää ne turvassa.

Viereen oli tehty myös uusi pikku kanala orsineen ja pesineen.

Uskaltaakohan tähän kanoja enää ottaa, mietti tuolloin Salme. Edelliset kun olivat päätyneet ketun suuhun ja Salme oli niitä murehtinut niin, että päättänyt kanojen pidon päättyvän juur siihen.

Kovin Arvo kyllä rohkaisi ja sanoi aidan olevan nyt varmasti ketun kestävän.

Salme oli istahtanut pihalle kahville ja jäänyt pohtimaan kana-asiaa. Olihan niistä ollut myös monta harmia, ne kun olivat päässeet pihamaalle karkuun ja kuopineet milloin missäkin. Niin kuin possutkin. 

Huokaus..

No, kyllähän nämä hanhetkin ovat saaneet välillä kaikkea ei niin toivottua aikaiseksi...

Ja jos possut ovat nyt aidattuna ja kanalassa kunnon verkko...

No, olihan tässä vielä talvi aikaa miettiä. Juuri oli tullut jälleen se hetki syksyä, kun possut ja hanhet viedään Naapurin Toukolle navettaan talveksi. Sellaista kun Salmella ei ollut. Eikä sitä tulisi, niin vahvasti sitä oli Arvo kieltäytynyt rakentamasta. Tähän suojaan oli sentään taipunut. Ja kanalaan. No, katsotaan keväällä, tuumii Salme ja kumartuu...onpas hyvät löylyt.