Salme

Tänään on ollut jännä päivä ja töissä ihan mahdottoman vaikeata olla... ootin pakettia ja kotiin pääsyä- ja tulihan se!

Salme

Salmen kanssa kohtasimme ensi kerran kesällä. Ja tuolloin hän ei vielä ollut edes valmis, mutta aivan samantekevää - rakkaus syttyi saman tein. Hän kertoi samalla olevansa: Salme.
Taru ei ollut ollenkaan innoissaan pienen nuken tekemisestä, mutta teki sen kuitenkin. Hänellä oli aivan vapaat kädet tehdä minulle elämää rintamamiestaloon; nuori, vanha, mies, nainen ihan mikä vain - ja miten on Taru osunut täydellisesti - siellä ei voisi asua kukaan muu. Kiitos! Hän on kuin koru.

 

Ja Salme astuu taloon...
Hyväntahtoisesti katsoo, mutta ymmärrän kyllä;
"Jahas, ei siis olko-ovea... uskaltaakos tänne mennäkään..."

Varovainen kurkistus eteisestä keittiöön....

 

 

Ja vinttiin Salme haluaa kurkistaa

 

 Kovin on huteraa täällä tämä meno, kun kaikki kaiteetkin puuttuu - on niin paljon remontoitavaa.

 

Salme istahtaa vinttikamarinsa tuoliin ja kas, kuppi kuumaa on odottamassa..

Niin, Salmen isä on kotoisin Kauppakylästä ja sodan jälkeen hänet heitettiin tänne eteläiseen Suomeen, niin kuin kaikki Kauppakyläläiset, kuin siemenet pitkin jäljelle jäänyttä Suomenmaata.

Salmen isä rakensi sitten tämän talon...

 

 

 Vielä alakertaan - Salme on vähän pyörällä päästään...

 

Salme istuu kamarin sohvalle (miten on tämäkin niin sopiva!) 

 

Salme istuu ja katsoo ympärilleen - vähän huokaisee, miettii, että ei olisi arvannut, että muutaman vuoden päästä on takasin tässä omassa kodossa asumassa. Mutta kun äiti puolivuotta sitten menehtyi sairastettuaan vuoden ja isä oli kuollut jo aiemmin, niin ei Salme halunnutkaan myydä taloa.

Talo ei koskaan ollut tullu aivan valmiiksi, isä oli sodassa haavoituttuaan sairastellut lopun ikäänsä eikä sitä ikää ollut sitten riittänyt kovin pitkään. Sen verran, että Salmen oli saanut aikaiseksi ja talon alulle, pihaan perunavaot ja marjapensaat ja elää oli yritetty köyhässä Suomessa.

Salme istuu ja tuumaa - niin, kyllä tässä pärjää - paljon on tehtävää, mutta eiköhän siitä selvitä.

 

 

Salme on niin täydellisen pieni ja niin kaunis, sopii joka huonekaluunkin ja joka huoneen soppeen - ja niin on luonne ihana ja koko olemus. Iloinen, positiivinen, elämää täynnä ja uskoa, että kaikesta aina selviää ja kaikki kääntyy parhain päin.

Tästä tulikin pitkä rakkaustarina!
Taru - Kiitos!

Ihan vaan joukko kuvia

Kun rakentelee, on talo tyhjä - melkein, mutta silloin tällöin on ihan pakko päästä kalustamaan ja sovittelemaan asioita paikoilleen...

 

Keittiössä

Siellä on paistettu voisarvia
Ja seinällä on uusi käspaikka - hylly on omatekemä, mutta ihastuttava kirjontatyö Marjal-Leena Laakson käsialaa. Aivan ihana.
Astiat Kaisan ja niin pientä, että ei meinaa ymmärtää..

Vintti on työn alla - ja tämä etuhuone hakee nyt tehtäväänsä. Ensin ajattelin jättää sen viimeistelemättä, rakennusvaiheeseen; puruja parrujen väliin, seinät paperilla ja vintti täynnä pyykkiä kuivumassa...  ,mutta monta muuta mukavaa asiaa on alkanut elää mielessä.. tässä pitää taasen ottaa tuumaustauko

 

Keittiön apupöytä muutti eteiseen. Tiskivadissa Kaisan tekemät tiskiharja ja pulloharjat. Ne on reilun sentin mittaset, ihanat. Vadit ja ämpärit on omaa tekoa.

Seinällä oleva peili taasen Kaisan. Ja mikä hionta  reunoissa, olikos se jokin fasetti...?

 Ja Salmen huoneessa on PorinMatti. Se oli alhaalla ensin, mutta kyllä se kuuluu tänne.
Ja seinällä taasen Kaisan peili, sain valita ihanan hiukan särkyneen, "elämää nähneen". Se olkoon nyt tässä, kun Salmelle en aatellut sitä veskiä.... Mutta koskaanhan ei tiedä.

Ja tässäkin kuvassa paljastuu sellaista mitä silmin en nähnyt; alahylly oli lattialla..

Ja Kaisan ihanat astiat; Salmen perintöporsliinit katettuna. Mariskooli Saaran käsialaa.

Ja mattojen mallailua... Jokin niissä vihreissä alkoi pistää vastaan,,,, ja nämäkään ei ihan... jokin on pielessä, mutta mikä!

 

Lattialla lötköttää sohvanaihio...

 

Purkkia ja taidelasia; Kaisaa ja Saaraa

 

Ja Erjan (Helander) ihana peili. Sen takapuolella on sellaista ihanaa vanhaa paperiakin... 

Niin, tämä yksi huone....

 

Salmen vintillä

 

Vintin teko on viehättänyt minua jo siitä saakka, kun saranaepisodi saatiin päätökseen.
Katto ei ole maalissa ja vähän tuntuu, että taidan repiä vielä kerran peltiteipit ja tehdä sen uudelleen..
Mutta siitä huolimatta Salmella on nyt vinttikamari. (juu, Elina, ei ole valmis, kesken on :), mutta jo hahmottuu.)

Komeroa pitää vintissä olla. Sellaista Salmella on nyt koko seinän pituudelta. Saapas nähdä koska Salmen muuttokuorma kurvaa pihaan :)

 Vinttikomeron seinät on paperoitu ruskealla paperilla ja lautaa on lattiassa.

 

 

Sänkynä on mielikuvitus heteka, kun sitä oikeata ei vielä ole, mutta kyllä sellainen pitää jostain saada.

Lauta lattia ja fb kirppikseltä tilatut laattapaperit -  seinään ne sitten päätyivät tapetiksi.
Helanderin Erjan ihana tuoli - siinä Salme istuu ja lukee kirjoja ja haaveksii...

Piianpeili on Mirkan käsialaa markkinoilta. Pöytä taasen Luodon Eijalta saamani kaavat ja pienensin sen sitten tähän 1:18 mittaan. Väri oli taas sellainen jota haettii; se oli valkea, ruskea, harmaa, vihreä ja nyt taas ruskea, olkoon näin.

Kalamalja on Kaisan tekemä ja lattialla sitten Salmen fiikukset.
Fb:n nukkekotiharrastajien vinkkejä - puolukan lehtiä viikonvaihteen metsäretkeltä ja tammenterhon kupuja. Niistä on Salmen fiikukset tehty.

 

 

Koskahan saan puhdin laittaa ikkunat.... ja paaaaljon muuta, mutta kyllä Salme täällä jo viihtyisi.

 

 

Ja vielä viimeisen kerran - Saranoita

Viikonloppuna oli taas rintamamiestalon edistämisen aika.
Lauantain kauppareissu suuntasi rautakauppaan. Sieltä pienet saranat oveen ja kattoon pianosarana. Ja poranteriä.
Se vikaan mennyt etuseinä piti kiinnittää uusiksi.
Pieleen menneet saranat irti, ne sentään lähtivät suht mutkattomasti. Ja sitten uutta tilalle. Vähän eri kohtaan kuin edelliset. Jo senkin vuoksi, että olin lovennut sen pieleen jonka vuoksi se ei mennytkään enää saranalla kiinni.
Ja sitten poraamaan... mies tuli poran kanssa ja sanoi, että anna hän.. Ja niin siinä sitten kävi, että mies poraili - ja ruuvasi - ja niin tuli etuseinä kiinni.
Kiitos!
No niin, sitten laitan sen katon... Siihen mies tuumasi, että taitaa olla parempi, että hän laittaa. Ja jotenkin minusta nyt tuntui, että taitaa olla paras myöntyä ja antaa periksi -  niin kauan on nyt näitä saranointeja tehty.
Vaikka yritinkin, että porasinhan viimeksi 50 % onnistuneesti. Toinen reikä onnistui ja vain toinen ei.
Pianosaranan ruuvit olivat liian pitkät. Ne tulivat tietysti läpi. Ajattelin siinä jo, että osa voisi olla vintin ripustuskoukkuja. Sanoin siitä miehelle, mutta hän sanoi, että se sarana on nyt sisäpuolella ja ruuvit ulospäin. Niin kun oli häntä pyytänyt laittamaan.... Ei siis tullut koukkuja ja ruuvit piti sitten katkaista.
Mies kävi aina liiterissä katkomassa ruuveja poraamisen välillä. Ja kun hän ei ole snikkeri  - vaan montööri, ja tämä oli vielä näitä "minun leikkijuttujani" -  niin tämä oli kyllä häneltä suuri ele. Niin suuri etten uskaltanut hiiskuakaan ennekuin oli valmista!

 

Etuseinä menee kiinni!

 

Ensin ajattelin, että laitan katon kahdesta isosta palasta ja ne pienet palat kiinni toisiinsa. Mutta sitten päätin, että eteen tulee iso pala joka aukeaa harjaan saakka. Toiselle puolelle kaksi pientä ja pienin tulee harjaan kiinni eikä aukea, mutta alaosa aukeaa. Näin pääsen huushollaamaan vinttikomeroita jotka tulevat sinne talon läpi koko seinän pituudelta.

 

Tänne tulee komerot.

 

Vähän mallasin harjapalaa, piippua ja väliseinää. Seinään piti laittaa

ovi. Ja huis hais,  saha pöydälle, päälle, sahaus ja kiinni. Ja taas oli oviaukko tehtynä - eikä ihan kauheasti tässä ollut laineita! Alkaa olla takana muutama sahausmetri.

 

Sitten kattopellitykset. Huuuoookasus.

Miten monet asiat näyttävät kirjassa ja ovat mielessä niin selviä, mutta kun niitä sitten ryhtyy tekemään, niin huomaa, että se ei olekaan niin yksinkertaista.
Laittakaa saumanarut kiinni tosi tiukkaan ennen peltiteippiä. Jos ne vaan voivat mennä vinoon ja kieroon, ne aivan varmasti menevät.

 Ja miten niihin tuli ryppyjä ja juonteita... Pellitin yhden puolen kolmesti, pienen puolen ja verannan kahdesti ja lopputulos on edelleen ihan kauhea. Mutta sitten mieleeni kumpusi jostain muisto, että lapseni ovat aina hävenneet koulukirjojaan. Siihen asti kunnes alkoivat itse päällystämään niitä. Niin että tyydy tähän, tai laita huopakatto, tai jokin muu valmis pinta.Tämä ei tästä kummene.

 

Maalitkin ostin samalla kauppareissulla. Ehkä niillä saa jotain peitettyä...
Annan nyt olla tuossa pöydällä ja makustelen...  Niin ja voisihan sitä koemaalatakin...

.
...

Keuruun hengessä

Lauantaina edistin rintamamiestaloa - Keuruun rintamamiestaloviikonlopun hengessä.

Ovet on/oli liimattu pikaliimalla, kun ruuvaus ei onnistunut. Ja nehän ei kestäneet. Yksi oli retkottanut irti jo jonkun aikaa ja nyt päätin sitten laittaa ne saranat ruuveilla.
Ruuvit eivät vain tee yhteistyötä kanssani.
Olin ruuvanut ja tuskaillut jo jonkin aikaa, kun mieheni sitten armahti minut ja tuli katsomaan.
(Olen siis päättänyt tehdä mahdollisimman paljon itse, ja mies ei kyllä ole mikään snikkeri itsekään, joten ei ole ollenkaan ilahtunut niinä päivinä, kun päätän esimerkiksi juuri ruuvailla)
mutta - hän siinä katsottuaan totesi, että jaahas, osassa ruuveja ei enää ole sitä pientä uraa johon ruuvimeisseli laitetaan. Ja minä kun luulin, että ruuvarit on väärän kokoiset. Ruuvia ei kuulema saa päästää lipsumaan, tai siis meisseliä - rikkoo ruuvin.
Sitten mies sanoi, että laita siihen ensin reikä. Olin piikillä laittanut, mutta eivät siis olleet riittävät.
Eikä tullut riittäväksi käsipelin.
No, mies kävi liiterissä ja tuli sähköporan kanssa takaisin. Surrrrr - siinä oli reikä. Suurr - Ja toinen ja sitten sinne pistettiin ruuvi ja käännettiin kiinni. Ruuvimeiselikin oli taas sopiva.
No, anna minä - päätin jatkaa - itse.
Suuurr - ja siinä oli reikä, suurrrkkrrkkkkrruurrkkkkrrkkkkrkkk - ja terä pyörii ympäri lautaa - ähinää ja ääneen ihmetystä - ja mies tuuma kamarista, että jahas, olet sitten katkaissut poran terän. Eeenn, ei kai ..suukkrkkrrkkk juu, ei siinä ole enää mitään terävää.
Ja toista terää ei sitten ole.
Paaahussss, kun olin niin päättänyt, että pistän ne ovet kiinni.
Ei kun piikillä reikää, isompaa, vasaraa, kun kannalliset ruuvit loppu ja ähellystä.
Ja nyt sitten Erja, jos luet tätä, silmät kiinni, ja hyppää sivulla eteenpäin.....

 

Yhden oven sarana on edellen melkein irti, ovi rikki ja roikkuu ja se ei mene edes kiinni. Kun se on se sama jota silloin joskus jo vuolin ihan väärin, niin kohta siihen pitää pistää joku paikka.

No, ensin menen rautakauppaan, ostan poranterän, uusia ruuveja joissa on se rako ja saranoita. Ja katsotaan miten käy. Eli ei tullut tältä osin valmista.

 

Sitten laitoin vähän listoja - ikkunlistoja ja jalkalistoja ja pääti tehdä sokkelin.

 

 

Liimakerrosta sokkeliin ja mannaryynejä pintaan.

 

Ja yöksi sitten kuivumaan.

 

 

Ja siinä se sitten kuivui koko alkuviikon. Hyvin kuivui.

 Rautakauppaan ei ole ennättänyt ja jotenkin on harmittanut koko pytinki.

 

Kunnes nyt sitten päätin, että kuvaan sitten kumminkin - ne listat - kunhan maalaan ensin sen sokkelin.

 

 

 Nyt on alakerrassa listoja  - ja Marjan orkidea. Kun niitä on niin monen kokoista, niin sopii hyvin tännekin kokonsa puolesta, vaikka Aksenjalle piti mennä. Ei kerrota hänelle.

 

Niin ja vaihdoin eteisen lattian. Se kupruileva teippikokolattiamatto pois ja kunnon puulattia tilalle.
Ja maalasin sen ja siihen sitten matto. Kaisan ihana peili on tässä sovituksessa. Saapi nähdä jääkö johonkin tänne eteiseen...

 

 

Sitten sitä sokkelia

 

Tässä ilman kuistia - ja näin ne ovet on nyt...

 

ja kuistin kanssa

 

 

Ja uusien portaiden....

 

 

No, tuli sentään lopuksi jotain edistystä - vaikka ei kyllä känyt ihan kuin Sröm..  - ei kun Keuruulla.

 

 

Salmen perintöporsliinit

Tässä ne ovat; Salmen perintöporsliinit.

 

 Aarre jota varjellaan ja katetaan vain harvoin ja harvoille

 No ovat niin pienet ja hauraat ja niiiiiin ihanat!

 

Ja tässä luonnollisessa koossa malli, josta Kaisa taikoi kuviot tähän kahviserviisiin.

 

Kiitos Kaisa!