Translate

lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluiltana vielä

Ilta on kääntynyt yöksi
ja Aura ja Penttikin lähteneet kotiin. Pihalla vielä loistavat jolun valot...



ja sisälläkin vielä valvotaan... 



Kuusen alta Salme ja Arvo ottavat paketit...


Kaunis jouluinen rasia oli kutkutellut Salmen mieltä ja sitten Arvo oli ojentanut sen Salmelle.
Suloinen posliinilumiukko!


Salmen oli yleensä kovin vaikea pitää paketit hypistelemättä, mutta Arvo oli tuonut paketit vasta juuri ennen Auran ja Pentin tuloa kuusen alle, eikä Salme ollut ennättänyt niitä tunnustella.
Arvo katseli Salmea lämmöllä, kun ojensi hänelle suuren paketin.


Salme avasi sitä varovaisesti...


oooihhhh... 


Voi että! Salmen silmiin nousee ihan kyynel. Salmen rakas apinalelu!
Arvo kertoo vähän siivoilleensa vanhan liiterin uumenissa ja löytäneensä sen. Oli sitten putsaillut sitä pitkin syksyä. - Salme on niin onnellinen!


(apina ja lumiukko sekä pyöreä rasia on Rulluddin pikkujouluista, Saara Vallinevan tekemiä,
oi, olen niihin yhtä rakastunut kuin Salme <3 )

.

Kaataisikohan Arvo vileeä kupin kahvia.. voisi ottaa sen kanssa yhden tortunkin..
Voi miten tässä olikin hyvä olla...


Niin oli, samaa mietti Arvokin - pitäisiköhän sitä nyt sitten... vai mitä, onkos joku
semmoinen parempi hetki... khrööhööm, tuota... Salme... niin, tuota...kuule...
Niin, tuota,----------- Ottaisitkos kupin kahvia?
No voi hemmetti, miten se nyt näin meni...


Juu, kiitos - tahdon  minä.... tuotko tortunkin..

Vihdoin on Joulu

Jouluaattona Salme herää virkeänä.
Vetäisee villasukat jalkaan ja hiipii alakerteaan. Riisipuuro tulelle.
Puuro saa hautua hiljalleen, Salme laittaa voileivät ja kattaa pöydän.
Kuulostelee sitten, joko Arvo herää.


Kun puurot on syöty, Salme koristelee kuusen ja kun kuuseen syttyy valot, on Joulu tullut.
Salme huokaisee. Vaivihkaa kuusen alle sujahtaa jokunen pakettikin.
Kuusi ja sen luoma valo, on joka vuosi yhtä sykähdyttävää. Tulee herkistynyt mieli.
Pintaan nousee muistoja, jo hyvästeltyjä ihmisiä... ja onkin aika käydä viemässä heillekin jouluinen tervehdys.


Lähdetään Kirkolle. Käydään kirkkomaalla viemässä kynttilät Salmen isän ja äidin haudalle.
Samalla kirkkomaalla lepää myös Kappalainen Axel Ahl, Fiona vaimonsa vierellään. Salme vie kynttilät myös heidän kummulleen.
Kumpa molemmat olisivat voineet saada leposijansa Kauppakylästä, mutta sodan pyörteissä niin moni asia muuttui.
Sytytetään kynttilä myös Arvon vanhempien muistolle. Heidän hautansa on naapuri kaupungissa, matkan päässä.
Kirkkomaalla tavataan samalla asialla olevia kyläläisiä, vaihdetaan muutama ystävällinen sana ja toivotellaan Hyvät Joulut puolin ja toisin.

Kun on palattu kotiin, iltapäivällä pakataan kassiin saippuat ja pyyhkeet ja lähdetään Osuuskaupalle Joulusaunaan.


Onneksi sauna oli erillisenä  rakenuksena pihalla, niin se välttyi palovahingoilta.


Tänä jouluna onkin sovittu, että Osuuskauppiaat Aura ja Pentti tulevat Salmen ja Arvon luokse
syömään ja aattoa viettämään.


Salme tuo pöytään perinteiset laatikot, rosollin ja tietysti kinkun.


 Istutaan pitkään, syödään hartaasti, maistellaan  ihania, koko vuoden odotettuja makuja ja vertaillaan mikä laatikko on kenenkin herkkua. Salme on kovin perunalaatikon kannalla, Arvo ehdottomasti lantun. Ja Aura liputtaa myö lantulle. Pentti pitää porkkanalaatikosta, joskin isoon mieheen uppoaa sortti kuin sortti.


Kerrotaan rakkaimpia joulumuistoja. Onkin paljon erilaisia mahtunut jokaisen matkan varrelle.



Arvo on jossain varmaan ottanut Pentin kanssa snapsit, arvuuttelee Salme,...


...kun Arvo kröhäisee kurkkuaan selväksi ja kajauttaa sitten ilmoille...


Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan,
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain,
se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan?




Hyvää Joulua kaikille!. 

lauantai 17. joulukuuta 2016

Ja sitten leivotaan

Tänään on leivonta päivä. Salme nousee jo varhain ja laskeutuu alakertaan. Laittaa puita hellaan ja hakee kulhot esille.


 Salme leipoo jouluksi ihan tavallista pullaa.
Salme vaivaa pullataikinan nousemaan.
Sillä aikaa kun taikina nousee, keittää Salme kahvin.
Ehtii siinä istua aamun hiljaisuudessa ja katsoa, kun yön sininen hiljalleen vaalenee.


Salme paistaa myös aina taatelikaakun ja sitruunalla maustetun sokerikaakun.
Ilman niitä makuja ja tuoksuja ei joulu ole joulu.

 Joulutorttujakin Salme paistaa. Voitaikina on kaulittu jo edellisenä iltana. Nyt vaan paistetaan samalla kun joulupullakin.



Onkohan se Arvo jo siistinyt oman kamarinsa? Lupasi ennen kuin lähtee metsään.


Tänään tuodaan kuusi, Arvo lupasi käydä kuusimetsällä.
 Naapurin isännän maalta sai käydä hakemassa kuusen harvennus alueelta.
Voisihan sen tuoda jo sisään sulamaan. Siitä lähtee aina niin ihastuttava tuoksu.
Joulun aika onkin oikeastaan täynnään  ihania tuoksuja.
Salme huokaa nautinnollisesti ja kääntyy ottamaan pellillisen torttuja uunista,

Pitääkin hakea ne koristeet esille.


torstai 15. joulukuuta 2016

Pihakin valmistautuu jouluun

Salme havahtuu aamulla ja ilahtuu - yöllä on satanut lunta!
Ei paljoa, mutta sen verran, että maa on hiukan valkoinen.
Pakkasta ei juurikaan ole, mutta kovasti tästä Salme ilahtuu.


Silmä kiertää ja tarkastaa talveen kääriytyvä pihaa; keinu odottaa kevättä..


... vesitynnyrit  on käännetty ylösalaisin, etteivät jäädy
ja arat kukat peitelty talvea vastaanottamaan ja ehkä koviakin pakkasia.
Pihan eläimet on viety Naapurin isännän navettaan.
Salme oli vannottanut, että possut laitetaan turvalliseen karsinaan - näin joulun alla.
Arvo puolestaan vannotti, että Salme ei lähde mukaan joulukinkun hakuun... Kahtena kertana kun oli kinkun kera mukana tullut elävä possu.



Salme on itse taitellut havukranssin. Nyt on sopiva hetki laitaa se oveen.


Ja portaillekin laitetaan joulua toivottamaan Iitukalta saatu ihana asetelma ja vanha joulutonttu.


Arvo on ahkeroinut sähköjohtojen kanssa.
Tässähän nämä valot ovat oikein hyvät, eikös! Lyhdyt ovat samat jotka Urkki toi tullessaan silloin kesäjuhliin.
Jaa-jaa  -  mitkä juhlat ne olivatkaan! Oli Iitukka ja olivat Terttu ja Kerttukin. Ulkona syötiin ja tanssittiin, oikein letkajenkkaa koko yö ja Arvo intoutu laulamaankin ... niin, hyvät olivat juhlat, muistelee Arvo..


Ja hyvinhän nämä loistavat tässä näin joulunakin.


Ja kun päivä kääntyi iltaan ja hämärtyi, ne näkyivät mukavasti kamarin ikkunasta.


Ja Arvo oli kytkenyt pihavalonkin. Nyt näki tulla pihaan pimeällä.



 On turvallista liikkua, ei tarvitse pelkän taskulampun valossa mennä ulkohuussiinkaan, tuumaa Salme. Ja samalla muistaa miten  mukava oli Iitukalla se sisävessa. Etenkin näin talvella...
Koko piha valmistautuu ottamaan Joulua vastaan.


Ja kovin ovat kutsuvat - valot.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kohti joulua

Kun oli saavuttu kotiin, Salme oli mukavissa tunnelmissa, muisteli Iitukalla vietettyjä päivä, kaikkea mukavaa mitä oli taas puheltu - vähän tyttöjenkin kesken, kun Jalmari ja Arvo olivat omissa touhuissaan.
Iitukka oli myös surruutellut ompelukoneellaan - ja miten olikaan surruutellut! Kyllähän Salme tiesi, että Iitukka oli hyvä ompelemaan, mutta se mitä Iitukka pisteli tulemaan, oli kyllä niin hienoa;  kokonainen asu. Sitä piti vähän vielä sovitella kotonakin..



Tämä pistetään sitten aattona päälle... pitää laittaa henkarille ja vaatekomeroon siksi aikaa. On se Iitukka taitava.


Salme oli laittanut piparitaikinan edellispäivänä tekytymään. Hyräillen pisti
Salme mekon komeroon ja sipaisi hiuksiin liinan ja lähti alakertaan.
Alakerrassa aloitti sitten piparien teon.


Salme leipoi aina tummien piparien lisäksi myös vaaleita pipareita. 

Piparitaikinoiden ohjeet olivat kulkeneet suvussa jo pitkään.
Niitä leipoessa Salmella oli aina sellainen harras olo; tuli  muisteltua menneitä sukupolvia. Samalla piparien laitto aloitti aina Salmella jouluun valmistumisen.
Joulun valmistelujen piti olla kiireetöntä ja nautinnollista, niin kuin päivä jolloin paistettiin piparit.



Itse piparit, hunajakakut, ovat tuhansien vuosien takaa hyvin kaukaa - jostain Egyptin suunnalta, Indusvirran laaksosta ja ensin valmistettu vehnäjauhoista ja hunajasta. Idästä saapuneiden mausteiden myötä oli niitä alettu maustaa. Ristiretkeläisten ja kauppiaiden mukana ne levisivät Eurooppaan ja sieltä myös tänne. Ensimäiset kaksi tynnyrillistä Suomen Turkuun. Piparien koko, näkö ja koostumus on matka varrella muuttunut kuin niiden käyttötarkoituskin, mutta maistuivat yhä ja olivat suosiossa.

Piparien mallit olivat havainnollistavia kuvia, kun jumalilta uhraamalla pyydettiin jotain. Pyöreä perinteinen piparimalli kuvasi kukkaa jonka myötä pyydettiin satoisaa vuotta, vaurautta ja hedelmällisyyttä.
Possun muotoinen taas oli peruja Viikinkiajoilta ja sillä pyydettiin rikkautta ja ukot ja akat taas pitkää ja onnellista elämää.
Eli alkuperä liittyi jumaliin ja uhrauksiin, olihan hunaja niin kallis ja ihmeellisen ihana herkku, että voi ajatella jumalien sitä syövän ja olevan pyynnöille erityisen suopeita.

Niin jumalinen oli tuote, että luostareilla oli ensin vain lupa valmistaa piparkakkuja ja sieltä ne sitten vähitellen levisivät ja tulivat pappiloihin ja kartanoihin kahvipöytään.


Eikä Kauppakylänkään pappila tehnyt poikkeusta. 
Salmen reseptit olivat peräisin Kauppakylän pappilasta jossa Salmen isän mummo, Kappalainen Axel Ahlin vaimo Fiona niitä leipoi aina jolun alla.

Niitä paistettiin hirmuiset määrät ja säilöttiin isoihin lasipurkkeihin joita säilytettiin verannan kylmässä, valolta suojassa olevassa komerossa.
Niitä käärittiin myös kangasnyytteihin ja joulun alla Fiona Ahl kävi kylän taloissa, tölleissä ja tuvissa viemässä joulutervehdyksenä tuoksuvan ja maistuvan kangaspussin. Saattoi siellä olla myös jouluinen leipä ja tuoksuva omena, jos satoa oli saatu säilymään.

Kyllähän niitä leivottiin jo tuolloin myös tavallisen väen parissa, mutta tervehdys oli tervetullut köyhimpiin tupiin joilla ei ollut varaa mausteisiin ja niin suureen määrään voita jota hyvään piparitaikinaan
 pistettiin.  


Salmella oli myös vaalea taikina tekeytymässä. Aina oli leivottu myös vaaleita pipareita.
Jahas, missäs se Arvo - pitäisi puita hakea lisää, niin pääsee kohta paistovaiheeseen. Kas kun ei ole ollut taikinaa jo rohmuamassa...



Kohta olisi ensimmäinen pellillinen valmista ja sitten kylmää maitoa lasillinen ja tuore pipari!
Voi miten Salme rakasti joulun tuloa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kotiinpaluu


Linjuri oli huristellut tuntitolkulla, vaihdettukin välillä ja lopulta se pysähtyy Salmenkylällä erään mutkan kohdalla ja pimeässä kaksi hahmoa astuu siitä ulos.
Lumettomassa, vesitihkuisessa  maisemassa ne kaksi siitä jatkavat mäkeen ja kohden pimeänä olevaa taloa. Pihatie on tuttu - mutta onhan se pilkko pimeessä haastavaa.
Vihdoin päästään talolle ja sisään ja saadaan valot päälle.



Arvo rymistää  sisään ja huokaisee. Huh huh, kyllähän oli keli! Kyllä oli niin mukavaa Iitukalla, kun oli kaunista ja lunta. Hyvä oli, että löysin tämän susiturkinkin talvitakiksi, myhäilee, on se vaan lämmin - ja komea! Onkohan se alkujaan niiden Iitukan taloa kiertelevien susien sukulainen....


Salme on jo takin silpaissut päältään ja kiirehtii sisään. Mutta voi sentään!


Mitä ihmettä täällä on tapahtunut, hyllykin on tippunut... onneksi näyttää olevan kaikki purkit ehjänä.


Arvokin kiirehtii katsomaan mitä Salme oikein päivittelee.
Toteaa, että ei tuo nyt mikään homma ole korjata, ja kysyy josko olisi jotain yöpalaa.


Salme kurkkaa eteisen kylmäkomeroon, oli sovittu,
 että Aura jättää sinne jotain huikopalaa.


Ja olihan siellä, hyvää lenkkiä ja sillipurkki, voikos olla parempaa yöpalaa...

Salmekin istuu ja heittää kengät jaloistaan. Ohhooh, kyllä matka oli raskas, mutta kyllä se oli myös rakas; Iitukkaa tapaamassa 
ja nyt oltiin vielä Iita-Maikin ja Jalmarin häissä!
Voi sitä onnea ja rakkautta! <3 Sitä oli koko talo täynnä.
Ja mitä kaikkea siellä sattuikaan... niitä muistellaan huomenna - ja monta, monta aikaa.


Huomenna laitan tuon hyllyn... ja kyllä tuonne pihalle pitää saada ulkovalo. Niin oli pimeetä tuo pihaan tulo. Muistatkos Iitukan valoja - oli pihakuusessa ja talossa, oli niin helppo se ulkonakin olo..


Juu, muistaa Salme.... mutta kuule Arvo, mitäs jos hieroisit vähän nilkaa..


!!!????!!!!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Osuuskaupalla


Oli tullut talvi. Ensin ilma kylmenny ja sitten oli satanut lumen.
Ja se oli jäänyt maahan. Ainakin toistaiseksi.

Osuuskauppiaan rouva, Aura, oli pistänyt vauhtia sen verran asioihin, että Osuuskaupan vintille oli saatu pinnat kuntoon; tapettia seinään, ja lattiaan muovimattoa. Paljon oli vielä tekemättä. Oli se tulipalo niin paljon tuhonnut, koko sisuksen kumminkin.
Mutta jotain oli saatu tehtyä ja tavaraa oli Salmenkylän väki lahjoittanut auliisti, niin että vintti alkoi olla asuttavassa kunnossa.
Uudet verhot Aura oli ommellut ja uudet täkit ja patjat saatiin. Muutamia huonekalujakin oli saatu. Ihmiset olivat ystävällisiä ja Aura oli päättänyt, että nyt loppui toisten nurkissa asuminen. Ja niin oli vietytty omassa jo parit yöt.
.
 

Jaa-a tuo sohva on kyllä ihan mukava - ja tuiki tarpeen, tietysti, mutta Aura näki mielessään siinä jo uuden kauniin, ruskean samettisohvan. Niin, sekin sohva oli tullut lahjoituksena, kiitos siitä.. tuumaa kiitollisena Aura.

Jahas, kahvi on varmaan justiin painunut...


Aura oli paistanut pienen omenapiiraan. Omenoita oli Aura saanut Salmelta kellarista.
Aura ja Pentti kun olivat nyt vähän kotimiehenä, Salmen ja Arvon ollessa siellä Iita-Maikin ja Jalmarin häissä. Varmaan onkin mukava matka. Harvoin näkevät ja puhetta ja ihmeteltävää varmaan piisaa. Sillä Iitukalla kun on niin komiat tanhuatkin, että ihmeteltävää on ja paljon on myös eläimiä.


Keittön pöydän oli kylän puuseppä tehnyt Auralle ja Pentille. Sekin oli vielä maalitta. Minkähän värin siihen haluaisi?..
Niin, paljon oli vielä tekemistä. Aura oli ruvennut tuumimaan, että taisi olla todellinen virhe antaa Pentin ja Arvon yhdessä hoitaa koko Osuuskaupan remontti.
Kun siinä oli kumminkin paljon laitettavaa.
Aikaa kului, ja miehillä tuntui olevan  kaikenlaisia muita hommia vähän väliä ja itse se Pentti ei ollut ollenkaan mikään nikkari. Kauppias mikä kaupppias.

Nytkin, kun Arvo oli reissun päällä, ei Pentti saanut oikeen mitään aikaiseksi. Missähän se taas...


Alakerrassa, tyhjän kaupan puolella..

Yö, kun tummuu yllä itämaan ja tähti kirkas loistaa öistä valoaan, viel´ yhä valvoo idän neitonen ja huuliltaan soi laulu rakkauden. Oi, miksei saavu noutamaan, tuo prinssi uljas, nuori sadun ihmemaan. Näin huulet kuiskii, silmät loistaa läpi kyynelten, taas aamunkoittoon, uneen vaipuen.