Syksyssä ollaan

 

Salmen kesä oli ollut lämmin, sanoisiko suorastaan kuuma, tuumi Salme, muistellessaan lokakuun lopussa menneitä kuukausia. Oli riittänyt lämpöä ja aurinkoa yllin kyllin. 

Kesä oli vierähtänyt puuhastellessa pihamaalla ja kasvihuoneessa.  Oli pesty mattoja ja saatu nekin kuivaksi yhdessä hujauksessa. Samoin kaikki lakanat ja verhot.

Sen verran oli kuitenkin sadellut, että Salmen salaisessa koivikossa oli jo juhannuksesta noussut keltaisia kanttarelleja sammaleiden keskeltä ja uusien perunoiden kanssa nautittu juhannuksen kunniaksi. Sammalikko takasi mukavan sadon pitkin kesää ja siellä oli Salme poikennutkin useamman kerran.

Vaikka Salme olikin puuhannut kaikkea mukavaa pitkin kesää, oli myös nautittu lämmöstä ja auringosta ja aikaa vietetty ihan vain rehdisti laiskotellen.  Kuten uimassa useasti lähijärvessä. Ja loikoiltu lempiharrastuksen, kirjojen parissa.  Niitä olikin mennyt kesän kuluessa useita.  Onneksi oli kylän kirjastoauto ajanut joka toinen viikko Salmen portin pieleen ja sieltä oli saanut vaihdettua uutta lukemista. Loikoilua oli tehty milloin pihakeinussa, milloin nurmella viltillä omenapuun alla ja vallan kuumalla ihan sisätiloissa. Siellä kun oli sopivan viileätä.

.

Nyt oli kuitenkin jo syksyiset puuhat menossa.

Kesän mittaan oli Salmen edellisvuoden kompostissa kasvanut myös isot kurpitsat. Nyt oli aika nostaa ne. Salme oli kaivertanut toiseen irvistävän naaman. Sisuksista tehdään talveksi kurpitsapikkelssiä. Salme oli myös edellispäivänä leiponut lihapiirakoita. Niitä on hyvä lämmittää makkaran kanssa.

 Ja Arvo osaisi ihan itse lämmittää lihapiirakan mikrossa iltapalaksi, kunhan sieltä saunasta tulisi.  Salmekin oli saanut  puuhansa tehtyä ja oli puolestaan valmiina löylyihin.

Saunan lauteilla oli vielä mukava hetki miettiä mennyttä kesää. Isona asiana oli se, että Arvo ja Toukolan Isäntä olivat saaneet vihdoin pikkuisen karjasuojan Salmen possuille valmiiksi.

Nyt eivät kastu ja aitaus pitää ne turvassa.

Viereen oli tehty myös uusi pikku kanala orsineen ja pesineen.

Uskaltaakohan tähän kanoja enää ottaa, mietti tuolloin Salme. Edelliset kun olivat päätyneet ketun suuhun ja Salme oli niitä murehtinut niin, että päättänyt kanojen pidon päättyvän juur siihen.

Kovin Arvo kyllä rohkaisi ja sanoi aidan olevan nyt varmasti ketun kestävän.

Salme oli istahtanut pihalle kahville ja jäänyt pohtimaan kana-asiaa. Olihan niistä ollut myös monta harmia, ne kun olivat päässeet pihamaalle karkuun ja kuopineet milloin missäkin. Niin kuin possutkin. 

Huokaus..

No, kyllähän nämä hanhetkin ovat saaneet välillä kaikkea ei niin toivottua aikaiseksi...

Ja jos possut ovat nyt aidattuna ja kanalassa kunnon verkko...

No, olihan tässä vielä talvi aikaa miettiä. Juuri oli tullut jälleen se hetki syksyä, kun possut ja hanhet viedään Naapurin Toukolle navettaan talveksi. Sellaista kun Salmella ei ollut. Eikä sitä tulisi, niin vahvasti sitä oli Arvo kieltäytynyt rakentamasta. Tähän suojaan oli sentään taipunut. Ja kanalaan. No, katsotaan keväällä, tuumii Salme ja kumartuu...onpas hyvät löylyt.

 

Vuosi vaihtuu

 Salme toipui joulun alla potemastaan flunssasta ja oli jo paljon parempi. Voimat palautuivat pikku hiljaa. Uudenvuoden aattona hän jaksoi olla jo hyvin jalkeilla, mutta saunaan Salme ei jaksanut lähteä.  Tuumasi Arvolle, ettei tainnut olla hyvä ajatus, voisi vielä uudelleen kylmettyä ja Arvo oli samaa mieltä.

Arvo ei viitsinyt lämmittää saunaa vain itselle, vaan päätti potkutella kelkalla  naapuriin, Toukon kaveriksi Toukolan tilan saunan lauteille. Siellä voisi vihdellä vanhan vuoden pois. Ja niin Arvo pakkasi reppuun pyyhkeen ja pullon pilsneriä ja lähti matkaan.

Salme valmisteli sillä aikaa illaksi pientä syömistä.  Höyrytettyä makkaraa ja voileipää. Se riittäisi vuoden viimeiseksi ateriaksi, tuumasi, maistuisi Arvollekin saunan jälkeen.

Arvoa odotellessa Salme etsi esiin myös uudenvuoden tinat ja valmiiksi otti esiin myös löylykauhan ja ämpärin. Kyllä uudelle vuodelle täytyy pienet ennustukset tehdä.

Hella oli sopivan kuuma, eikä Salme viitsinyt laittaa enempää puita, keittiössä oli lämpö jo noussut sopivasti. Niinpä hellan tilanne piti käyttää hyväksi ja Salme laittoi tinan kauhaan ja lämpiämään hellalle. 

No nyt kuuluu Arvokin kopistelevan sopivasti lumia saapikkaista rappuun.

Tulitkin hyvin, hella on sopivan lämpöinen tinan valantaan. Enempää on turha puita laittaakaan.

Tina lähti yht´äkkiä sulamaan vauhdilla.

... vesiämpäri oli vierellä, tina piti saada nopealla kaadolla kerralla kylmään veteen.

No niin...

... sinne menee...

...sihahtaa ja suhahtaa, kun sulanut tina sujahtaa kylmään veteen.

Sitten se pitää saada ämpärin pohjalta pois.

Arvo otti kauhan ja pöydän kulmalla odotti tinainen hevosenkenkä myös hänelle.

Salme käärii hihan...

... ja sitten tavoittelemaan ...

... ämpärin pohjalta uuden muodon saanutta...

Katsopas!

Mitäs tämä muoto ennustaa.... vähänpä siinä on tuota pientä rosoa... Röpelöä, joka merkkaa rahaa ja kertoi miten runsas, tai kevyt olisi kukkaro ensi vuoden aikana.

... no, jos pysyisi edes entisellään, niin sekin olisi hyvä...

Eikös Arvo tässä ole vähän kuin laivan muotoa - povaakos se jotain matkaa...

 Kääntelivät tinoja, antoivat mielikuvituksen lentää, innostuivat ja antoivat  hetken pienille unelmille sijaa.

 Hyvää Uutta Vuotta Salme - kiitos Arvo, myös sinulle

Joulun aikaa

 Salmenkylässä oli nautittu kauniista, ruskantäyteisestä syksystä. Salme oli haravoinut värikkäitä lehtiä ja nauttinut kauniista syyspäivistä. Sitten oli pitänyt muutaman päivän pakkasata ja eräänä iltana oli leijaillut ensimmäiset lumihiutaleet. Sitten oli saennut ja kiihtynyt pyryksi ja aamuun mennessä oli jo kunnon kinokset.

Arvo ja Salme olivat tehneet lumitöitä. Ja jälleen, kuten joka talvi aiemminkin, Salme mietti, että remontti taloon ja sisä-wc:n rakentaminen olisi nyt viimestään tehtävä. Sitten se taas kesän tullen unohtuu jonnekin, eikä sitä tule aloitetuksi. 

Kun lähestyttiin joulua, oli kääntynyt suojaksi ja Salme päätti pestä muutaman ikkunan. Arvo jupisi, että huono ajankohta, kun on ulkona kosteaa ja kylmää ja ikkunoita availlessa talo vallan jäähtyy ja hiipii kosteuskin sisälle... mutta Salme siirsi ämpäriä ja antoi rasunsa heilua, ei voinut katsoa pölyyntyneitä ikkunoita.

Illalla Salmea vilutti. Lisäsi villatakkia  päälle ja kömpi aikaisin petiin. Ei jaksanut lukeakaan, vaan sammutti valon ja hautautui täkin alle. Aamulla oli sitte kurkku kipeä, ääni pois ja päivän aikana nousi kuume. 

Arvo sanoi, että siinä ikkunanpesu touhussa oli saanut kylmää, eikös hän ollut sitä jo toppuutellut! - mutta kun Salmen kuume vain jatkui, eikä Salme päässyt sängystä, oli jo Arvokin huolestunut, keitteli kuumaa mehua ja toi Aspiriina, Hota-pulveria ja kanferin tippoja. 

Ja oltiin jouluviikolla.

Nyt kävi selväksi, ettei Salmesta ollut joulun laittajaksi tänä jouluna. Arvo päätti,  että riisipuuron hänkin osaa laittaa ja kuusen hakea, tulee se joulu laittamattakin. 

 Arvo vähän siivoilikin. Tomuutti matot ulkona telineessä ja pyyhkäisi lattiat. Ja nosti esiin muutaman koristeen.

Lähti sitten naapurin isännän juttusille Toukolaan. 

Vappu otti iloisena vastaan ja pyysi Arvoa jäämään kahville. Kun Vappu kuuli, että Salme oli edelleen kipeänä, ehdotti, josko hän toisi aatoksi laatikoita, niin ei tarvitsisi Salmen niitä murehtia, runsaasti niitä aina tulee paisteltua. Pala kinkkua ja laatikot ja vähän rosollia. Karjalanpaistin Arvo lupasi osata laittaa itse kotona hautumaan. No niin,  päästään joulun makuun, hienosti nämä asiat järjestyvät. 

Toukolle Arvo selvitti, josko saisi kuusen käydä hakemassa Toukolan mailta, niin kuin joka joulu aiemminkin. Tottahan toki, sieltä vaan valitsemaan, oli mistä hakea.

Arvo kovin kiitteli ja mieli nousi. Kun vaan se Salme pääsisi pedistä... josko sitä pitäisi ihan lääkärille puhua... Touko vielä kehotti hakemaan, jos kyytiä tarvitaan. Reki pelillä olisi helpompi lähteä kuin Arvon kaivella autoa lumihangesta ja tietkin olivat vaarallisemmat autolla, kuin rekipelillä.

Arvo palasi kotiin hyvillä mielin; kuusi mukana ja aatoksi saapuvista joululaatikoista lupaus kerrottavaksi Salmelle.

Aatto aamuna Arvo keitteli jälleen puuron, kuuman mehun ja suunnitteli sitten lähtöä hautuumaalle. 

Kuusi oli kamarissa...

... ja Vapun tuomat laatikot viileässä verannalla.

Salme oli piristynyt niin, että oli päässyt alas kamariin...

... kuusen tuoksu ja siinä loistavat valot... jo pelkästään niiden luoma rauha ja tunnelma suorastaan paransi, tuumi Selme. 

Mutta oli kyllä pahoillaan, että Arvo oli saanut niin paljon tehdä aivan yksin...

Kun aatto ehti iltaan, oli Salme varma, että joulunvalmistelussa oli ollut Arvolle liian paljon!

Toukolan talo

Salmella on Naapuri, Naapurin Isäntä. On ollut pitkään, mutta vasta vuosi sitten, kun Taru Astikainen teki pienessä koossaToukon ja Vapun, lähti heidän tarinansa kunnolla liikkeelle ja omaa taloa heille lähdin rakentamaan.

Kamarin pöytä on ollut "verstaana"... ja lattiat, ja....

 Erjalta saamani puumateriaali oli talon rakentamisessa kullan arvoista. Erikokoista rimaa "uritin" jotta tulisi vähän hirren tuntua.

Välillä tein huonekaluja...

tapiseerasin....

TV ehdottomasti pitää Toukolassa olla

ja tietysti kakluuni...

Mattoja on tullut tilattua mm. Salmun Pirjolta oikein kasa päin

Sitten oli ikkunoiden vuoro.

Ikkunat on irroitettavat, mutta toistaiseksi vain yksi joka avautuu.

Rimoja meni...

Ja sitten maalaukset....

Saliin tein välillä kaappikellon ja verhot

Nyt on jo kaikissa huoneissa tapetit, lattiat ja ikkunat. Jalkalistoja ja ovenpieli-listoja puuttuu...
Mutta keskellä sali, päässä makuukamari ja ensimmäisenä keittiö. Sen eteen olisi tarkoitus tehdä veranta. Toistaiseksi ei tule kattoa, projektin pitää antaa mahdollisuuksia muokkautua. Niin, minulla ei ole mitään valmista piirrosta, tai suunnitelmaa - jonkinlainen kuva mielessä kyllä ja aloitan vaan ja katson mihin päädyn - jospa  joskus toinen kerros... ei tiedä vielä. Kaikki on vähän myös eri kokoista, kuten ikkuna-aukot, vaikka niitä yritin saman kokoisiksi, mutta ei, ei onnistunut. Oviaukotkin suippenee alaspäin ja väliseinät on vinot, mutta kun Toukola on rakennettu joskus 1700-1800 lukujen taitteessa, on rakennus jo ennättänyt "elää" :)

Keittiössä on vanha puuhella ja leivinuuni, jota ei Vappu enää käytä. Toukon äiti kylläkin vielä ihan viime päiviinsä saakka. Vapulla on uusittu keittiö; kaasuhella ja tiskipöytä jossa juokseva vesi. (Itse tehtyä nämäkin kaikki.)

Keittiöön olen tilannut Mirkalta 3D vadin, astiankuivatustelineen... ja maalaan ne.

Kun Touko ei ole pihatöissä, vaan sisällä, on Toukon lempipuuhaa kiikkua salissa tv:n äärellä. Tupakkia poltellen...(hyi) ja ihmetellä TV:n ohjelmia.

Nyt sain ommeltua petivaatteet sänkyihin. Patjat, lakanat, ja täkit.

Vappu petasi tuuletetut petivaatteet ja lähti keittiöön. Lettutaikina oli varmasti jo turvonnut paistovalmiiksi.

Keittiössä on omatekemä pöytä ja Maria Malmströmin kitistä tehty sohva.

Touko, kahville....

Täällä tuoksuu  muukin kuin kahvi...

Pikku hiljaa tätä on mukava tehdä...

Paljon vielä puuttuu huonekaluja ja verhoja ja listoja ja pienesineistöä... Mutta on mukava, kun voi välillä ommella, sitten taas on puuhommia, tai muuta pientä näpertämistä.

Mutta sitten nämä ihanat!:

Touko eli pitkään Toukolan tilan isäntänä isänsä kuoleman jälkeen ja emännän paikkaa piti Toukon äiti. Ei ollut Toukolla aikaa oikein naisihmisille ja ehkä se äitikin vähän oli tarkka ja ehdoton, millaisia ehdokkaita sitä tuotiin... Eikä Touko niitä sitten pahemmin ensi kokeilujen jälkeen tuonutkaan. Näytille.

Jokin aika sitten oli Toukon äiti ottanut ja kuollut ja talo olikin äkkiä tyhjä, hiljainen ja salikin tuntui kovin suurelta. 
Muut alkoivat patistaa Toukoa vaimon etsintään, mutta ei Touko oikein osannut. Sitten oli Touko saatu narrattua lavatansseihin kauniina kesäiltana ja siellä oli tyttörivissä kauniisti hymyillyt Vappu. Touko oli kehotusten saattelemana pokannut ja Vappu oli niiannut ja taas hymyillyt ja sitten liidellyt höyhenen keveästi Toukon käsivarsilla. Touko oli hakenut Vappua usemmankin kerran ja oli kovin kummissaan, kun Vappu oli aina lähtenyt. Ja kun Vappu oli liidellyt jonkun jullikan käsivarsilla, oli Toukon mielessä tuntunut vähän mustalle ja sydämen syke kiihtynyt, kämmenet hionneet ja kun yhden kerran oli Vappu vallan hävinnyt johonkin, oli Touko ollut suorastaan hätääntynyt. Kun ilta oli päättynyt, oli Toukolla Vapun osoite ja puhelinnumero tupakkiaskin kannessa ja mieli kuin perhonen... yhtä lepattavaa ja poukkoilevaa. 
Eikä siinä montaa kirjettä kirjoitettu ja puhelua otettu,  kun Touko ajoi Vapun kotitalolle, joi kahvit Vapun vanhempien kanssa ja kotiin viemisinä oli kauniisti hymyilevä Vappu ja Vapun tavarat ja molemmilla kiilteli sormus sormessa. Vappu oli Toukoa nuorempi, kauniimpi ja herkkä kuin vanamo metsän pohjassa, suurten kasvien lomassa, tuumasi Touko ja ei lakannut ihmettelemästä, miten tällainen onni häntä oli kohdannut. Kuin kukkaa kämmenellä, niin päätti Touko Vappuaan pidellä, ja sen oli myös Vapulleen luvannut.