Translate

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Toukolan talo

Salmella on Naapuri, Naapurin Isäntä. On ollut pitkään, mutta vasta vuosi sitten, kun Taru Astikainen teki pienessä koossaToukon ja Vapun, lähti heidän tarinansa kunnolla liikkeelle ja omaa taloa heille lähdin rakentamaan.
Kamarin pöytä on ollut "verstaana"... ja lattiat, ja....


 Erjalta saamani puumateriaali oli talon rakentamisessa kullan arvoista. Erikokoista rimaa "uritin" jotta tulisi vähän hirren tuntua.


Välillä tein huonekaluja...


tapiseerasin....


TV ehdottomasti pitää Toukolassa olla


ja tietysti kakluuni...


Mattoja on tullut tilattua mm. Salmun Pirjolta oikein kasa päin


Sitten oli ikkunoiden vuoro.


Ikkunat on irroitettavat, mutta toistaiseksi vain yksi joka avautuu.


Rimoja meni...


Ja sitten maalaukset....


Saliin tein välillä kaappikellon ja verhot


Nyt on jo kaikissa huoneissa tapetit, lattiat ja ikkunat. Jalkalistoja ja ovenpieli-listoja puuttuu...
Mutta keskellä sali, päässä makuukamari ja ensimmäisenä keittiö. Sen eteen olisi tarkoitus tehdä veranta. Toistaiseksi ei tule kattoa, projektin pitää antaa mahdollisuuksia muokkautua. Niin, minulla ei ole mitään valmista piirrosta, tai suunnitelmaa - jonkinlainen kuva mielessä kyllä ja aloitan vaan ja katson mihin päädyn - jospa  joskus toinen kerros... ei tiedä vielä. Kaikki on vähän myös eri kokoista, kuten ikkuna-aukot, vaikka niitä yritin saman kokoisiksi, mutta ei, ei onnistunut. Oviaukotkin suippenee alaspäin ja väliseinät on vinot, mutta kun Toukola on rakennettu joskus 1700-1800 lukujen taitteessa, on rakennus jo ennättänyt "elää" :)


Keittiössä on vanha puuhella ja leivinuuni, jota ei Vappu enää käytä. Toukon äiti kylläkin vielä ihan viime päiviinsä saakka. Vapulla on uusittu keittiö; kaasuhella ja tiskipöytä jossa juokseva vesi. (Itse tehtyä nämäkin kaikki.)


Keittiöön olen tilannut Mirkalta 3D vadin, astiankuivatustelineen... ja maalaan ne.


Kun Touko ei ole pihatöissä, vaan sisällä, on Toukon lempipuuhaa kiikkua salissa tv:n äärellä. Tupakkia poltellen...(hyi) ja ihmetellä TV:n ohjelmia.


Nyt sain ommeltua petivaatteet sänkyihin. Patjat, lakanat, ja täkit.


Vappu petasi tuuletetut petivaatteet ja lähti keittiöön. Lettutaikina oli varmasti jo turvonnut paistovalmiiksi.

Keittiössä on omatekemä pöytä ja Maria Malmströmin kitistä tehty sohva.


Touko, kahville....


Täällä tuoksuu  muukin kuin kahvi...


Pikku hiljaa tätä on mukava tehdä...


Paljon vielä puuttuu huonekaluja ja verhoja ja listoja ja pienesineistöä... Mutta on mukava, kun voi välillä ommella, sitten taas on puuhommia, tai muuta pientä näpertämistä.

Mutta sitten nämä ihanat!:
Touko eli pitkään Toukolan tilan isäntänä isänsä kuoleman jälkeen ja emännän paikkaa piti Toukon äiti. Ei ollut Toukolla aikaa oikein naisihmisille ja ehkä se äitikin vähän oli tarkka ja ehdoton, millaisia ehdokkaita sitä tuotiin... Eikä Touko niitä sitten pahemmin ensi kokeilujen jälkeen tuonutkaan. Näytille.

Jokin aika sitten oli Toukon äiti ottanut ja kuollut ja talo olikin äkkiä tyhjä, hiljainen ja salikin tuntui kovin suurelta. 
Muut alkoivat patistaa Toukoa vaimon etsintään, mutta ei Touko oikein osannut. Sitten oli Touko saatu narrattua lavatansseihin kauniina kesäiltana ja siellä oli tyttörivissä kauniisti hymyillyt Vappu. Touko oli kehotusten saattelemana pokannut ja Vappu oli niiannut ja taas hymyillyt ja sitten liidellyt höyhenen keveästi Toukon käsivarsilla. Touko oli hakenut Vappua usemmankin kerran ja oli kovin kummissaan, kun Vappu oli aina lähtenyt. Ja kun Vappu oli liidellyt jonkun jullikan käsivarsilla, oli Toukon mielessä tuntunut vähän mustalle ja sydämen syke kiihtynyt, kämmenet hionneet ja kun yhden kerran oli Vappu vallan hävinnyt johonkin, oli Touko ollut suorastaan hätääntynyt. Kun ilta oli päättynyt, oli Toukolla Vapun osoite ja puhelinnumero tupakkiaskin kannessa ja mieli kuin perhonen... yhtä lepattavaa ja poukkoilevaa. 
Eikä siinä montaa kirjettä kirjoitettu ja puhelua otettu,  kun Touko ajoi Vapun kotitalolle, joi kahvit Vapun vanhempien kanssa ja kotiin viemisinä oli kauniisti hymyilevä Vappu ja Vapun tavarat ja molemmilla kiilteli sormus sormessa. Vappu oli Toukoa nuorempi, kauniimpi ja herkkä kuin vanamo metsän pohjassa, suurten kasvien lomassa, tuumasi Touko ja ei lakannut ihmettelemästä, miten tällainen onni häntä oli kohdannut. Kuin kukkaa kämmenellä, niin päätti Touko Vappuaan pidellä, ja sen oli myös Vapulleen luvannut.  

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kevätsiivous

 Salmella oli tapana siivota kevään korvalla kerran vähän perusteellisemmin. Viedä viimeiset jouluun liittyvät asiat vinttikomeroon, samalla katsoa jo vähän pääsiäiseen liittyviä asioita siihen käden ulottuville. Olisivat sitten siinä, kun sen aika olisi. Usein kevät siivous osuikin juuri ennen pääsiäistä.


Perusteellisempi tarkoitti myös sitä, että huonekalut saatettiin keikauttaa uuteen järjestykseen ja samalla vaihtaa verhot. Sellainen vähintään päivän kestävä operaatio siis.

Päivä oli aina Arvolle silkka painajainen. Usein, kun Salmen silmä vältti, oli vaalean sininen mopedi kurvannut pihasta ja mäkeä alas mutkan taa. Tärkeää toimitettavaa kylälle tapasi ilmaantua yht' äkkisesti.  No, usein Arvo kyllä nosteli huonekaluja Salmen apuna, mutta heti, kun oli mahdollista, pakeni ulos.

Ajankohta oli hyvä myös sen vuoksi, että pihalla lumet sulivat, valo ja lämpö lisääntyivät ja kohta pääsisi pihalle ja puutarhaan ja kasvihuoneelle - sitten ei aikaa ollut enää suursiivouksille sisällä.

Salmella jo mieli vei pihamaalle, kun katseli kukkimaan ryhtynyttä esikkoaan.

Työ oli tältä erää valmis... Kaikki huonekalut olivat löytäneet uudet paikkansa ja voitaisiin keittää vielä iltakahvit. 

Mihinkäs Arvo taas...

Salme lähti pihalle  katsomaan... mennessään huomioi lumen jäljiltä lojumaan jääneen pulkan, jolla oli hyvä tuoda puita liiteristä sisään... Ja ei tuota lumilapiotakaan tarvittaisi ennen ensi talvea... Voi, kun oli täälläkin paljon rempallaan talven jäljiltä.


 Arvo löytyi auton konepellin alta. Niin kuin nykyään usein. Trabantti vaati alinomaan jotain  konepellin alla puuhastelua, oli Salme pannut merkille. 

 
Meneekös sinulla vielä pitkään? Ajattelin kiehauttaa iltakahvit... 
No onkos siellä jo valmista, varmistaa Arvo. Saattaisi se sitten olla tämäkin valmista, varovasti tuumaa. 


Ja johan se iltapala maistuisikin, kovin kevyellä kun nämä suursiivouksen päivät tuppaavat menemään. No, nyt oli selvitty jälleen yhdestä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Impi-Karoliina

Linjuri oli kaartanuut Salmenkylän Osuuskaupalle, pysähtynyt ja kun se jälleen yskähdellen hyrähti matkaan, jäi hiekan värjäämään lumiloskaan seisomaan nainen. Tämä asetteli takin liepeet tiukemmin kiinni kaulan kohdalla, otti kassin tukevaan otteeseensa ja lähti reippaasti astelemaan kylätiellä. Asteli ja katseli taloriviä mennessään. Yhden keltaisen talon pihalla mies oli syventynyt Trabantin konepellin alle ja villatakkiin kääriynyt nainen kissitti ja huhuili Miirua portailta. Taisi olla kissa, kun sellainen hypähti maakellarin katolta ja pyrähti juoksuun kohti ovea. 

Kohta oltiin  talon numero 33 kohdalla ja sen portista nainen kääntyi pihaan, portaille ja avasi ulko-oven.

Eteisessä sai päällysvastteet juuri päältään, kun keittiön ovi avautui ja Hertta tupsahti oviaukkoon.  

No siinähän sinä jo olet! Minun piti tulla  linjurille vastaan... tervetuloa, tervetuloa.

Edvin, Impi-Karoliina on tullut! - Tulepa sisään, laitan kahvit tulemaan.


Edvin tuli kamarista, oli pistänyt sohvalle pitkäkseen ruuan päälle...

Tervetuloa, tervetuloa, miten matka meni?


Paistoin kasan lettuja. Itse jo ehdimme syödä, mutta istu toki, niin saat sinäkin. 


Impi-Karoliina istuu pöydän ääreen, voi miten letut maistuvatkin linjurissa istumisen jälkeen. 


Syö nämä ensin, laitoin mansikkahilloa päälle. Ja lisää on.

Impi-Karoliina oli Helmin pukkusisar.  Erään maalaispitäjän pidetty kätilö. Työ oli sellainen jossa hän viihtyi. Se oli palkitsevaa ja Impi-Karoliina tunsi sen olevan suorastaan kutsumuskin. Vuosia kertyi, kunnes kylästä tuli kaupunki ja sinne valmistui  sairaala. Kätilöt siirtyivät sairaalaan, samoin kuin synnytykset. Impi-Karoliina ei viihtynyt, ei lainkaan. Työstä tuli kovin laitosmaista ja kaikki piti sujua niin samoin. Tuntui, että työstä hävisi ilo. Kun Salmenkylän kätilö jäi eläkkeelle, ei Impi-Karoliina empinyt  hetkeäkään, kun hänelle soitettiin, Helmin vinkkaamana ja tarjottiin mahdollisuutta tulla Salmenkylälle kätilöksi.  Ja nyt hän oli tässä. 

Oli sovittu, että hän pystyi asumaan Helmin ja Edvinin luona näin aluksi ja pääsisi mukavasti alkuun ja töihin käsiksi. Jollain aikavälillä tulisivat kätilöt siirtymään  kaikki sairaaloihin, mutta vielä oli pitäjiä joissa heitä oli kylällä kulkemassa talosta taloon, kun apua tarvittiin ja antamassa neuvolan neuvontaakin. Eläkkeelle ei olisi mahdottoman montaa vuotta ja ne vuodet hän halusi ajella mopedillaan säässä kuin säässä ja tuntea elämän riemua jossa sai olla mukana. Tavata ihmisiä omissa toimissaan ja arjen askareissa. Se oli hienoa se!

 

Jouluaatoksi meidät on kutsuttu naapuriin Salmelle ja Arvolle jouluaterialle ja olet myös tervetullut. 

Kuulostaa mukavalle, pääsee tutustumaan naapurustoon, totesi Impi-Karoliina ja pisti letun suuhunsa.

maanantai 27. syyskuuta 2021

Sunnuntai ajelulla

 

Kauniit ja lämpimät syyspäivät jatkuivat jatkumistaan. Kylän vanhat ja suuret vaahterat muuttuivat punaisen ja oranssin eri sävyihin ja saarnit vierellä sävyttyivät hennon vihertävän keltaiseen. 

Haravat olivat siirtyneet liiteristä talon kulmalle ja  pikku hiljaa lehdet löysivät paikkansa kukkapenkkien suojana ja loput lehtikompostiin mullaksi ja uudeksi ravinteeksi muuttumaan.

Mutta tänään sai pihapuuhat jäädä, oli  Arvo päätäänyt ja patistanut Salmea heti aamukahvin jälkeen evään tekoon.  Kun Salme oli tehnyt voileivät, keittänyt kananmunat ja kahvin termokseen, ohjasi Arvo Salmen ulo, istutti autoon ja sitten oli lähdetty.  Arvo Trabanttinsa ratin takana ja Salme vierellä, eväskori tukevasti takapenkillä.

Arvo kuljetti auton kylän läpi maantielle, ja siitä matka jatkui. Arvo oli salaperäinen, katsahti välillä Salmeen, mutta ei sanonut mitään. 
Salme istui vierellä, ei kysynyt - ja katsoi nauttien vaihtuvista maisemista. Olipa tosiaan kaunista, jos jonkilaista väriloistoa. Jossain näkyi hanhia kerääntyneen pellolle, ja toisaalla oli isännät traktoreinen, aurat perässä. Niin kääntyi kaunista tuoretta multaa kynnös toisensa jälkeen esiin. Ihan kuin pelto olisi pessyt kasvonsa kesän kasvukauden jälkeen, sänki kääntyi hitaasti juosten piiloon. 

Olipa tiekin hyvässä kunnossa, havahtui Salme, ei ollut paljoa kuoppia, tai töyssyjä... 
Ja sitten alkoi tulla taloja vastaan... kylä...keskusta...

 Arvo hidasti, kurvasi mäkeä alas, ja parkkeerasi pieneen satamaan ja rantaan.


No niin... nyt ollaan perillä... mitäs sanot!


Katsopas Salme mitkä maisemat... eikös vaan...



Vedäpäs ilmaa, oikein keuhkon täydeltä - huomaatkos miten se merikin tuoksuu...


Otetaankos kori ja mennään tuonne rantaan.. Vai olisikos tämä laituri parempi tässä...
vai miten...


Salme hymyili... 


Mennään vaan, rannalle, - Kyllähän se kahvi jo maistuu...
...ja miten lämpimästi se vielä paistaa aurinkokin...


Kuule Arvo, kyllä tämä auto oli hyvä ostos
- myöntää Salme 
ja nostaa eväskorin takapenkiltä.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Trat - trat - trat...

 Syksy oli ihanaa aikaa Salmen mielestä. Oli kuulakasta ja raikasta, värikästä ja jotenkin kovin touhukasta. Myös ympärillä luonnossakin. Kaikilla tuntui olevan puuhaa ja tekemistä ja olihan se tottakin; kaikkien piti varustautua talven varalle. Kuka mitenkin. Ruokavarastoja keräten, pesiä kunnostaen ja vararavintoa kartuttaen... Salmea nauratti, tuntui että Arvokin söi nyt entistä enemmän, ainakin haikaili lettupinoja harva se ilta. No, maistuivathan ne!

Kauniita syyspäiviä olikin rittänyt -  aurinko sai päivisin lämpömittarin elohopean kipuamaan niin, että Miirukin pisti itsensä maate kukkapenkkiin, talon seinustalle ja nautti. 
Salme oli käyttänyt hienot ilmat hyödyksi ja ahkeroinut naapurien marjapensaissa ja kerännyt kaikki ylijäämät talteen. Ja sitten mehustanut ja mehustanut.

Arvo tuuletti maakellaria; yöksi ovet auki, kun lämpötila laski ja päiväksi lujasti kiinni, kun lämpö nousi liian korkealle. Kohta olivat hyllyt täynnä mehua ja hilloja. Sitten pitäisi ennättää metsään katsomaan sieniä suolattavaksi ja juurikkaatkin odottivat ylösottajaansa. Puuhaa riitti ja se oli hyvä se.

Mutta mihin se Arvo oli nyt hävinnyt, kellarin ovi retkotti avonaisena vaikka oli jo päivä pitkällä...


No nyt kuuluu pihasta jotain pörinää.. Kuka sen nyt...


Mitä ihmettä!


Salme on ihan sanaton
Arvo kömpii auton ratin takaa...


Miten ihmeessä sinä ajat autoa, kuinkas sinä osaatkaan...



No kuulepas, kun kovin halvalla sain tämän... ja ajattelin, että onhan se mukava, tiedä mihin sitä mennään tässä... huonot kelitkin tulossa
Ja niin, kyllähän minä ajaa osaan, ihan luvallakin vielä


Salme menee ihan sanattomaksi...
Eikös vaan olekin hieno peli!



.. no osaa tähän nyt mitään...


Katsopas, kun on hienossa kunnossa moottorikin... No mihin se Salme.. 


..No nyt tuolla menee Naapurin Isäntä..
Terve Touko, kuule, tulepas katsomaan, minkä löydön minä tein!


Ja tottahan siihen Touko tulee


ja tarkastettava se on moottoritilakin, tietysti...


kuuntelepas miten hienosti käy, ihailee Arvo ja starttaa auton käyntiin.


No, tähän tarkastukseen ei minua tarvita, tuumaa Salme ja lähtee vähin äänin sisään ja pistää oven visusti kiinni, tulee ihan katkua, savuaakin...



ja pihaan ne jäävät...


yhtä innokkaana molemmat miehet...


Toukolan isäntä ja Arvo, ja suunnittelevat koeajolle lähtöä



Tottahan se kylän Osuuskaupalle pitää käydä, kääntymässä nyt kumminkin, tuumivat  yhteisesti -  ja kohta Salme näkee ikkunasta, kun pihan portista tielle ja alamäkeen kiihdyttää uusi auto ja sen ohjauspyörän takana ikihyvillään hymyilevä Arvo.