Kevät kukkii

 Salmenkylälle oli tullut kevät - ja millainen kevät! Aikainen. Pääsiäisenä oli jo lumet huvenneet ja Salme oli päässyt pihamaan kimppuun ja sen myötä lempipuuhaansa keväällä; pihamaan tarkastuskierroksille. Joka kolkka, kulma ja kolonen piti tarkistaa ja tutkia missä mennään talven jäljiltä. Missä olisi korjattavaa, tai kohennettavaa. Ja miten ihana oli tehdä suunnitelmia kesää varten, se se vasta lempipuuhaa olikin.

 

Salme oli jo aloittanut esikasvatukset, hyvin maltillisesti, ettei kävisi niin, että joka paikka olisi uusia taimia täynnänsä, ennen kuin ne saisi maahan. Onneksi oli tuo kasvihuone, mihin saattoi istuttaa jo hieman aiemmin, kuin avomaalle.

Ja joka ikkunan ohi mennessä silmät siirtyivät pihamaalle ja ihaillen liikkuivat, kuin hyväillen, kaikkea mitä näkyi. Miten vihreys ja vehreys jälleen valtasi tienoot!

 

Pihamaalle oli tänä keväänä puhjennut myös uusi kukkija: kirsikka.  Viime keväänä oli Salme ja naapurin Vappu yhdessä tehneet kevät-retken lähikylän taimitarhalle ja sieltä oli mukaan tarttunut kirsikka-puu. Posti-Mauri oli sellaista Salmelle kehunut ja kertonut, että siinä oli huumaavan tuoksuinen kukinta ja keväällä aiemmin, kuin omenapuut ja värinä vaaleanpunainen. Sellainen oli ostettu, istutettu lämpimään paikkaan kasvihuoneen vierelle ja nyt se oli puhjennut kukkaan.

Kyllä oli Posti-Mauri tiennyt mistä puhui, ei turhaan kehuskellut lainkaan.

Salme veti henkeä ja sulki hetkeksi silmänsä... tähän olisi hyvä istahtaa... siirränkin tuolin tähän alle...  ja lähtee hakemaan korituolia.

... no nyt... voi sentään, mukavasti kuuluu myös pörriäisten surina, taitavat tykätä nekin.

... mutta ei, kyllähän tässä olisi pöytäkin hyvä ja lasi simaakin maistuisi... ja lähtee jälleen...

Ja Salme kipaisee sisälle saakka - Salme oli tehnyt uuden ämpärin simaa. Arvo oli juoda lotkinut edellisen ihan ennätysajassa. Oli kehunut miten erityisen hyvää oli ollut... vaikka ei siinä mitään tavallisuudesta kummempaa ollut ollutkaan.

Salme oli kyllä huomannut, että sitä oli juotu myös Naapurin Toukon kanssa ja kovin iloisin mielin, etenkin Vappupäivän kuluessa, kun oli tultu marssilta ja torikahveilta. Olivat varmasti pistäneet omiaan joukkoon, hyrähti Salme, kun muisti miten olivat yrittäneet olla kuin ei mitään, vaikka miehiä oli laulattanut ihan mahdottomasti ja eivätkä sitten olleet enää voineet pidätellä ja lopulta päästelleet oikein miehissä, täysin rinnoin, kumeasti ja komeasti.

Ihan hymyilytti vieläkin...
Salme otti simamukin ja vapulta jääneen munkin mukaansa pihamaalle.

Samalla kuului Arvo tulevan.
Arvo oli käynyt  Toukolassa kertomassa, että elikot voi tuoda taas kesänviettoon ja Touko oli lähtenyt saman tein Arvon matkaan peräkärryllään ja tuonut elikot kotiin.

Se päivä oli Salmelle aina yhtä iloinen.  ...olihan kaikki vielä tallessa...

No kyllä kyllä, Arvokin vakuutteli ja olisihan siitä sana tullut, jos jotain olisi sattunut.

Pihamaalla oli jälleen mukava hyörinä. Ja seuraavaksi pääseekin kasvimaan kimppuun, tuumi Salme, mutta sitä ennen Salme istui puunsa alle, kulautti simalasista, sulki silmänsä ja antoi kevään helliä.

Pipareita lauluiltaan

 Salmmenkylä oli saanut valkean lumipeitteen. Ensin oli ollut muutama päivä pikku pakkasta ja sitten oli yön aikana satanut kerros valkeaa lunta, kuin salaa ja peittänyt alleen pihat, polut ja kylätiet. 

Salme ilahtui avatessaan keittiössä verhoja. Joka kerran se ilahdutti, kun oli satanut ensilumen. Ikkunan takana oli kauralyhteessä keltasirkkuja. Naapurin Isäntä oli antanut jo muutaman lyhteen. Salmesta oli hauska seurata lintujen vierailuja.

Tänään oli Salme lähdössä naapuriin,  Toukolaan ja eteisessä kietoi kaulahuivia kaulaansa. Kyläläisillä oli tapana kokoontua ennen joulua koululle laulamaan yhdessä joululauluja. Kaikki vauvasta vaariin saapuivat, jos suinkin kykenivät ja koulun juhlasalissa soi laulut niin, että ne kaikuivat pitkälle pihamaalle saakka. Tahtia antoi opettaja urkuharmoonillaan ja kylällä oli muutama hyvä viuluniekka ja hanuristi, niin että pysyttiin sävelessä. Ainakin osa. 

Tilaisuudessa tarjottiin lämmintä mehua ja pipareita ja tänä vuonna Salme oli lupautunut leipomaan Toukolan Vapun kanssa piparit sinne. Salme teki lähtöä Toukolaan. 

Vappu oli tehnyt ison kasan taikinaa jo pari päivää aiemmin ja se oli makustunut veranna viileässä.

Kun kuulumiset oli vaihdettu, ryhdyttiin leipomispuuhaan. Tuvan pöytä oli siihen vallan hyvä; riittävästi tilaa kaulita ja painella muotteja taikinaan. 

Salme ja Vappu päättivät tehdä heti useamman pellillisen paistovalmiiksi ja vasta sitten lähteä niitä paistamaan. Niin se kävi joutuisasti, piparit kun ei tarvinneet montaa minuuttia uunissa.

Kun oltiin loppusuoralla, Vappu kiehautti pannun kahvia.

Mennäänkin saliin nauttimaan kahvit ja uunilämpimät piparit - päätti Vappu.

Touko oli tuonut sisään  lämpiämään metsästä kaatamansa kuusen ja Vappu halusi sen jo koristella, vaikka aattoon oli vielä aikaa.

Sen valoon oli rauhoittava istahtaa. Ja siitä levisi saliin ihana puun tuoksu.

Vappu kaatoi kahvia.

Vappu oli jouluihmisiä ja mielellään koristeli pikku hiljaa taloa joulua varten. 

Touko tuli tervehtimään ja kyseli missä puuhissa Arvo mahtoi olla...

Salme hyrähti nauruun ja kertoi, että Arvo oli jäänyt siihen  useimmin pihalla olevaan näkyyn: Trabantin konepelti ylhäällä ja Arvo sen alla korvantaustaan raapien! 

Taidankin lähteä avuksi, tuumi Touko...

Siinä usein olivat sitten konepellin alla rinnakkain molemmat... Salmea hymyilytti, ei se konepelti ollut yhtään harvemmin  alhaalla...

Oli jo sellaista joulun läheisyyden tuntua. Salme nautti - pitääkin ottaa koristeet esiin kotonakin. Ja täytyy kysyä sitä kuusta Toukolta, tuumaa, ihaillessaan Toukolan salin komeaa kuusta.

Salissa tuoksui kuusipuu ja vasta leivotut piparit - joulu. 

Syksyssä ollaan

 

Salmen kesä oli ollut lämmin, sanoisiko suorastaan kuuma, tuumi Salme, muistellessaan lokakuun lopussa menneitä kuukausia. Oli riittänyt lämpöä ja aurinkoa yllin kyllin. 

Kesä oli vierähtänyt puuhastellessa pihamaalla ja kasvihuoneessa.  Oli pesty mattoja ja saatu nekin kuivaksi yhdessä hujauksessa. Samoin kaikki lakanat ja verhot.

Sen verran oli kuitenkin sadellut, että Salmen salaisessa koivikossa oli jo juhannuksesta noussut keltaisia kanttarelleja sammaleiden keskeltä ja uusien perunoiden kanssa nautittu juhannuksen kunniaksi. Sammalikko takasi mukavan sadon pitkin kesää ja siellä oli Salme poikennutkin useamman kerran.

Vaikka Salme olikin puuhannut kaikkea mukavaa pitkin kesää, oli myös nautittu lämmöstä ja auringosta ja aikaa vietetty ihan vain rehdisti laiskotellen.  Kuten uimassa useasti lähijärvessä. Ja loikoiltu lempiharrastuksen, kirjojen parissa.  Niitä olikin mennyt kesän kuluessa useita.  Onneksi oli kylän kirjastoauto ajanut joka toinen viikko Salmen portin pieleen ja sieltä oli saanut vaihdettua uutta lukemista. Loikoilua oli tehty milloin pihakeinussa, milloin nurmella viltillä omenapuun alla ja vallan kuumalla ihan sisätiloissa. Siellä kun oli sopivan viileätä.

.

Nyt oli kuitenkin jo syksyiset puuhat menossa.

Kesän mittaan oli Salmen edellisvuoden kompostissa kasvanut myös isot kurpitsat. Nyt oli aika nostaa ne. Salme oli kaivertanut toiseen irvistävän naaman. Sisuksista tehdään talveksi kurpitsapikkelssiä. Salme oli myös edellispäivänä leiponut lihapiirakoita. Niitä on hyvä lämmittää makkaran kanssa.

 Ja Arvo osaisi ihan itse lämmittää lihapiirakan mikrossa iltapalaksi, kunhan sieltä saunasta tulisi.  Salmekin oli saanut  puuhansa tehtyä ja oli puolestaan valmiina löylyihin.

Saunan lauteilla oli vielä mukava hetki miettiä mennyttä kesää. Isona asiana oli se, että Arvo ja Toukolan Isäntä olivat saaneet vihdoin pikkuisen karjasuojan Salmen possuille valmiiksi.

Nyt eivät kastu ja aitaus pitää ne turvassa.

Viereen oli tehty myös uusi pikku kanala orsineen ja pesineen.

Uskaltaakohan tähän kanoja enää ottaa, mietti tuolloin Salme. Edelliset kun olivat päätyneet ketun suuhun ja Salme oli niitä murehtinut niin, että päättänyt kanojen pidon päättyvän juur siihen.

Kovin Arvo kyllä rohkaisi ja sanoi aidan olevan nyt varmasti ketun kestävän.

Salme oli istahtanut pihalle kahville ja jäänyt pohtimaan kana-asiaa. Olihan niistä ollut myös monta harmia, ne kun olivat päässeet pihamaalle karkuun ja kuopineet milloin missäkin. Niin kuin possutkin. 

Huokaus..

No, kyllähän nämä hanhetkin ovat saaneet välillä kaikkea ei niin toivottua aikaiseksi...

Ja jos possut ovat nyt aidattuna ja kanalassa kunnon verkko...

No, olihan tässä vielä talvi aikaa miettiä. Juuri oli tullut jälleen se hetki syksyä, kun possut ja hanhet viedään Naapurin Toukolle navettaan talveksi. Sellaista kun Salmella ei ollut. Eikä sitä tulisi, niin vahvasti sitä oli Arvo kieltäytynyt rakentamasta. Tähän suojaan oli sentään taipunut. Ja kanalaan. No, katsotaan keväällä, tuumii Salme ja kumartuu...onpas hyvät löylyt.

 

Vuosi vaihtuu

 Salme toipui joulun alla potemastaan flunssasta ja oli jo paljon parempi. Voimat palautuivat pikku hiljaa. Uudenvuoden aattona hän jaksoi olla jo hyvin jalkeilla, mutta saunaan Salme ei jaksanut lähteä.  Tuumasi Arvolle, ettei tainnut olla hyvä ajatus, voisi vielä uudelleen kylmettyä ja Arvo oli samaa mieltä.

Arvo ei viitsinyt lämmittää saunaa vain itselle, vaan päätti potkutella kelkalla  naapuriin, Toukon kaveriksi Toukolan tilan saunan lauteille. Siellä voisi vihdellä vanhan vuoden pois. Ja niin Arvo pakkasi reppuun pyyhkeen ja pullon pilsneriä ja lähti matkaan.

Salme valmisteli sillä aikaa illaksi pientä syömistä.  Höyrytettyä makkaraa ja voileipää. Se riittäisi vuoden viimeiseksi ateriaksi, tuumasi, maistuisi Arvollekin saunan jälkeen.

Arvoa odotellessa Salme etsi esiin myös uudenvuoden tinat ja valmiiksi otti esiin myös löylykauhan ja ämpärin. Kyllä uudelle vuodelle täytyy pienet ennustukset tehdä.

Hella oli sopivan kuuma, eikä Salme viitsinyt laittaa enempää puita, keittiössä oli lämpö jo noussut sopivasti. Niinpä hellan tilanne piti käyttää hyväksi ja Salme laittoi tinan kauhaan ja lämpiämään hellalle. 

No nyt kuuluu Arvokin kopistelevan sopivasti lumia saapikkaista rappuun.

Tulitkin hyvin, hella on sopivan lämpöinen tinan valantaan. Enempää on turha puita laittaakaan.

Tina lähti yht´äkkiä sulamaan vauhdilla.

... vesiämpäri oli vierellä, tina piti saada nopealla kaadolla kerralla kylmään veteen.

No niin...

... sinne menee...

...sihahtaa ja suhahtaa, kun sulanut tina sujahtaa kylmään veteen.

Sitten se pitää saada ämpärin pohjalta pois.

Arvo otti kauhan ja pöydän kulmalla odotti tinainen hevosenkenkä myös hänelle.

Salme käärii hihan...

... ja sitten tavoittelemaan ...

... ämpärin pohjalta uuden muodon saanutta...

Katsopas!

Mitäs tämä muoto ennustaa.... vähänpä siinä on tuota pientä rosoa... Röpelöä, joka merkkaa rahaa ja kertoi miten runsas, tai kevyt olisi kukkaro ensi vuoden aikana.

... no, jos pysyisi edes entisellään, niin sekin olisi hyvä...

Eikös Arvo tässä ole vähän kuin laivan muotoa - povaakos se jotain matkaa...

 Kääntelivät tinoja, antoivat mielikuvituksen lentää, innostuivat ja antoivat  hetken pienille unelmille sijaa.

 Hyvää Uutta Vuotta Salme - kiitos Arvo, myös sinulle