Ihan vaan vähän kurkkasin...

Nythän on käynyt niin onnellisesti, että sain ostaa toisen rintamamiestalon. Talo nro 33. Koko 1:18 , eli Salme saa naapurin!

Lupasin miehelle, etten ihan heti valloita keittiön pöytää, joka on ollut tosiaan kovin pitkään rakennustyömaana, vaan odotetaan joulut ensin. Viimeinen vuosi onkin ollut rakennuspainotteinen; pensionaatti Villi Helmi, Vanha Malakoff (tosin se on kaappi, niin ei ollut keittiön pöydällä) ja Voudin virkatalo...
Ja maltoin pitää edelleen paketissa kerrostalon uuden yksiön (niin, Impille ja Kaarinalle on tulossa fyysiset naapurit), mutta nyt oli ihan pakko vähän kurkata pakettiin 😊

.. . Ja onhan se vähän pakko laittaa sitä kasaankin ja hautumaan, miten huoneet rakentuvat! En halua samoja ratkaisuja kuin Salmen talossa.  Jotenkin eri päin, mutta miten! 

Ai etttä! Sitten pitää miettiä pintamateriaalia, ulkopuolelle..
Muistaa edellisen talon kompastuskivet ja oikeampi rakennus järjestys.
Ja samalla unohtaa ne tuskaiset hetket ja harmitukset, kun meni päin hongikkoa...
Ja värit ja sisustus ja kalusteiden teko!
Ja sitten se jännittävin; kukas on Salmen naapuri!? Oi, oi, ihanuutta!
 On se ihan pikkaisen jo aloitettava... vain pöydän päässä.. 

Navetta, tahi ei

Salme rakastaa tietysti omaa seutuaan, mutta myös pohjoisen kauneutta ja syksyllä Salme teki jälkeen pohjoiseen matkan.

Nyt Norjaan,

Varangin vuonolle saakka.

Matkalla  Salme näki tokka tolkulla poroja, lehmiä, kuukkeleita, metsoja ja teeriparvia...

... paljon lampaita, mutta yksi kohtaaminen vei sydämen...

Pieni possu. Ja sen Salme ehdottomasti halusi mukaansa.

Matka on ohi, on tultu kotiin, nautitaan vielä tunnelmista ja tuliaisporsaasta...

Possut viihtyivät hyvin keskenään, niitähän oli kaksi jo ennestään. Nyt oli vain talveksi suojan miettiminen noussut ongelmaksi.

Kesällä oli kettu päässyt Salmen kanalaan ja syönyt yhden ja ottanut hengiltä kaikki muut. Juuri silloin eivät Salme ja Arvo olleet kotona, eivätkä päässeet hätiin. Kun tulivat,  oli kanatarha ollut hiljainen ja kukko maannut hengetönnä tarhassa yhtä hengettömät rouvat ympärillään. Salme oli niin murheen murtama, että oli purattanut koko kanalan. Syytti itseään tuhotyöstä ja siitä, että kettu oli päässyt tunkeutumaa kanalaan. Nyt Salme halusi kunnon suojan porsaille, oikein navetan.

Arvo oli navettapuheita pakoon kiivennyt vintille ja kätkeytynyt liiton papereihin.

Naapurin isännän navettaan oli possut talveksi viety tähänkin asti ja miksi ei voisi niin tehdä tänäkin talvena, tuumaa Arvo jo vähän ahdistuneena.

Salme oli puolestaan lähtenyt katsomaan, oliko vielä puolukkaa metsässä ja antanut Arvon rauhassa jäädä paperiensa ääreen. Rauhoittukoon...
Olikin niin kaunis syyspäivä, kerrassaan häikäisevät värit puissa. Salme vetää raikasta metsäilmaa  keuhkot täyteen, ummistaa silmänsä ja antaa auringon vielä syksyn lopun lämpimillä käsillään silittää poskestaan. On hetken ja antaa energian täyttää itsensä.

Arvo kuulostelee iltapäivän puolella, että Salme oli tulossa takaisin. Hyvä, vähän jo huikookin...

Salme iloitsi, että mukavasti oli vielä marjaakin löytynyt, vaikka ulkona oli muutenkin ollut hienoa ja ajatukset kirkastuneet..

l

Laittaisikohan Salme siellä kahvia, toivoo varovaisesti Arvo... 

... No laittaahan se, Salme...

Ja oikein mustikkapiiraan kera. Nostaa vielä eilen paistetut kaalikääryleet pöytään, Arvon herkkuja ja huhuaa Arvoa alas kahville...

Siinä syödessä ja kahvia juodessa sitten Arvo kuuli tarkemmat suunnitelmat; montako karsinaa ja pilttuuta ja mitkä materiaalit olisi hyvä navetassa olla... paikkakin oli pihassa katsottu...

Ja ilta ehti jo tulla, asiasta vielä puhuttaessa ja niin se alkoi näyttää siltä, että jonkin sorttista rakennusprojektia oli pihaan sitten tulossa.