Osuuskaupalla

Oli tullut talvi. Ensin ilma kylmenny ja sitten oli satanut lumen.
Ja se oli jäänyt maahan. Ainakin toistaiseksi.

Osuuskauppiaan rouva, Aura, oli pistänyt vauhtia sen verran asioihin, että Osuuskaupan vintille oli saatu pinnat kuntoon; tapettia seinään, ja lattiaan muovimattoa. Paljon oli vielä tekemättä. Oli se tulipalo niin paljon tuhonnut, koko sisuksen kumminkin.
Mutta jotain oli saatu tehtyä ja tavaraa oli Salmenkylän väki lahjoittanut auliisti, niin että vintti alkoi olla asuttavassa kunnossa.
Uudet verhot Aura oli ommellut ja uudet täkit ja patjat saatiin. Muutamia huonekalujakin oli saatu. Ihmiset olivat ystävällisiä ja Aura oli päättänyt, että nyt loppui toisten nurkissa asuminen. Ja niin oli vietytty omassa jo parit yöt.
. 

Jaa-a tuo sohva on kyllä ihan mukava - ja tuiki tarpeen, tietysti, mutta Aura näki mielessään siinä jo uuden kauniin, ruskean samettisohvan. Niin, sekin sohva oli tullut lahjoituksena, kiitos siitä.. tuumaa kiitollisena Aura.

Jahas, kahvi on varmaan justiin painunut...

Aura oli paistanut pienen omenapiiraan. Omenoita oli Aura saanut Salmelta kellarista.
Aura ja Pentti kun olivat nyt vähän kotimiehenä, Salmen ja Arvon ollessa siellä Iita-Maikin ja Jalmarin häissä. Varmaan onkin mukava matka. Harvoin näkevät ja puhetta ja ihmeteltävää varmaan piisaa. Sillä Iitukalla kun on niin komiat tanhuatkin, että ihmeteltävää on ja paljon on myös eläimiä.

Keittön pöydän oli kylän puuseppä tehnyt Auralle ja Pentille. Sekin oli vielä maalitta. Minkähän värin siihen haluaisi?..

Niin, paljon oli vielä tekemistä. Aura oli ruvennut tuumimaan, että taisi olla todellinen virhe antaa Pentin ja Arvon yhdessä hoitaa koko Osuuskaupan remontti.
Kun siinä oli kumminkin paljon laitettavaa.
Aikaa kului, ja miehillä tuntui olevan  kaikenlaisia muita hommia vähän väliä ja itse se Pentti ei ollut ollenkaan mikään nikkari. Kauppias mikä kaupppias.

Nytkin, kun Arvo oli reissun päällä, ei Pentti saanut oikeen mitään aikaiseksi. Missähän se taas...

Alakerrassa, tyhjän kaupan puolella..

Yö, kun tummuu yllä itämaan ja tähti kirkas loistaa öistä valoaan, viel´ yhä valvoo idän neitonen ja huuliltaan soi laulu rakkauden. Oi, miksei saavu noutamaan, tuo prinssi uljas, nuori sadun ihmemaan. Näin huulet kuiskii, silmät loistaa läpi kyynelten, taas aamunkoittoon, uneen vaipuen.