Translate

torstai 17. tammikuuta 2013

Nyt on sahattu

Nyt on saha hommattu. Kiitos vaan kaikista vinkeistä. Päädyin tällaiseen kaari/lehti/mikälie sahaan jossa on pieni terä. Sen joutuu irroittamaan, mutta ei haittaa, se tuntuu istuvan käteen. (jos minun käteen saha nyt voi istua)
Sahasin vanerista tällaisia pieniä paloja. Niistä olisi tulossa keittiön kalusteita. Vähän olen oikein mitannut ja piirtänyt ja tehnyt mallin mukaan. Saa nähdä millaiseksi valmistuu.



Ja sitten itse taloon. Nyt on välikatossa aukko portaille! Ja sahasin kolme sivua ihan itse. (Niin, mies sahasi sen yhden, malliksi, vaikka kyllähän minä sen olisin osannt. Ja totuuden nimessä on tunnustettava, että hän myös porasi reiät joista pääsin sahaamaan. Olisihan se ollut liian paljon yhdelle kertaa laitehaltuunottoa. Niin, mies on siis ollut mukana! Ennenkuulumatonta)

 
 
.
Ja sitten piti ulkoseinään saada oviaukko. Tämän minä piirsin ja sahasin aivan itse. Vaihdoin, irroitin terän ja kiinnitin, kun olin saanut sen reiän läpi, sahasin ja vaihdoin terän puolta ja sain aikaan aukon.
 Aaltomaisen. Miten ihmeessä minä olin saanut sellaisen aikaan ihmetteli mies. Sitä samaa vähän ihmettelin itsekin. Hooohhoh, päästeli mies, kun katsoi sahaa. Tämähän on ihan korkkiruuvilla. Miten ihmeeessä olet saanut tämän tällaiseksi. Ja taas ihmeteltiin.

 
 
No, olihan se, oikeassa elämässä pahin aalto olisi jotain päälle 8 senttä. (Tai aika paljon yli 8 senttiä.) Se on melkoisen paljon suorassa karmissa.
Mies päätyi vain puistelemaan päätään ja toteamaan, että kaikki laitteet on sitten pannassa. Ainakin hänen. Ja olin jo unelmoinut, että seuraavaksi harjoittelen sen poraamisen. 
 
Ja olen aivan varma, jos olisin ollut sahaamassa kaarevaa sohvankarmia, viivasuoraa olisi tullut!
 
No, nyt tähän eteen tulee sitten kuisti. Ja paaaaljon ikkuna-aukkoja!


7 kommenttia:

  1. Mä sain aamun naurut tästä jutusta. Noista sun miehen kommenteista :D Onneks mun nurkissa ei oo miestä ;) Kyllä nainen osaa ihan samat jutut, kun mieskin. Ei sahaamiseenkaan tarvi sitä yhtä kepukkaa! :)

    VastaaPoista
  2. Niin kyllä me osataan!! Ja hyvä tullee!!

    VastaaPoista
  3. Varmaan samanlaista sahausjälkeä saisin minäkin aikaiseksi. Onneksi on tuo rakennusmies olemassa, joten voinkin olla tarkkana, tuossa on milli liikaa ja tuossa karvanverran liian vähän.
    Raput näyttävät hienolta. Itse olen pähkäillyt rappujen kanssa, enkä vieläkään tiedä, haluanko ne vai en. Tuntuvat vievän turhan paljon tilaa. Ja sehän on yläkertalaisten ongelma mistä kulkevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinhän se on, yläkertalaisten.. Itse pähkäilin myös laittaako vaiko ei, mutta jotenkin ne ei vaan antanut rauhaa. Vaarin talossa oli sellainen kaappiin piilotettu portaikko ja se nyt kummittelee mielessä. En tiedä osaanko sitä toteuttaa, voi olla että jää näkyviin.

      Poista
  4. Ihanaa! Tuo tuntuu niin tutulta. Ja noiden portaiden miettiminen, ensin minäkin sivuutin koko asian, mutta kun se ei jättänyt rauhaan, yritän jälkeenpäin saada niitä sovitettua juuri sinne, missä ei olisi tilaa... kun ei ole aikanaan tilaa jätetty.
    Jännittävää seurata, mitä talossasi tulee tapahtumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kumma siinä onkin, että joku asia jää kummittelemaan ja siitä ei vaan pääse kuin tekemällä. Vaikka mutkan kautta.

      Poista
  5. Hei! Tutun kuuloista. Pari neuvoa omasta kokemuksesta: Sinulla on väärä saha käytössäsi, jos haluat sahata nimenomaan suoria kappaleita. Tämä Sinun lehtisahasi on tarkoitettu telineen kanssa käytettäväksi, jolloin sahaaminen tapahtuu levyn alta alhaalta ylöspäin. Kuvioiden ja kiemuroiden sahaaminen onnistuu tällä erinomaisesti.
    Suorien sahausjälkien sahaaminen onnistuu leveämpi teräisellä (1 cm) sahalla Pitää löytää vaan riittävän tiheähampainen saha. Itse käytän selkäsahaa ja sen lisäksi pienikokoista rautasahaa. Näillä sahattaessa täytyy sahattavan kappaleen mitoituksessa ottaa huomioon, että sahausura on leveämpi -> on sahattava merkkiviivan vierestä.
    Sahaa on tietenkin opittava pitämään suorassa ja paremman sahausjäljen saat, jos sahaat yhtäjaksoisesti ja rytmikkäästi. Itse olen harjoitellut monta vuotta, enkä tosiaankaan ole mikään sahausmestari. Toivottavasti neuvoni auttavat.

    VastaaPoista