Translate

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lisää keittiötä

Sain jo joku aika sitten sydämellisen tunnustuksen


Mini minimpi minein - blogista Leilalta. Kiitos Leila!

Haluan antaa sen kaikille Rintamamiestalojen kanssa puuhasteleville - joko käytännössä, tai vasta aatoksissa. Olkoo kannustuksena ja rohkaisuna kaikille.

Sitten pari kuvaa tämän päivän tekemisistä.
Halusin tehdä hellan taakse laattoja. Sellaisia joita minulla on omankin hellan takana. Mummun aikana ne olivat suurempia ja niissä oli osassa tarrat ja oliva oranssin räikeitä, mutta jossain kohtaa 80-luvulla  ne poistettiin ja vaihdettiin pienempiin ja moderneimpiin beessin värisiin. Minulla oli Tarun laattoja jotka oli tarkoitettu Villa Malakoffin keittiöön, mutta ne ei jotenkin istuneet sinne. Ja ne on vaan odottaneet aikaa ja paikkaa. Nyt ne ovat täällä.


 Kylällä on ollut laatta tehdas jossa on tehty hienoja laattoja. Silloin ei niitä niin hienoina pidetty mutta nyt ne ovat suorastaan aarre. Ja ne halutaan ehdottomasti säilyttää. Ne ovat jopa aivan ehjät.

Ensimmäinen keittökaapiston osakin on sitten valmis.


4 kommenttia:

  1. Mahtava tunnelma, tuo hella ja erioten tuo kaappi, jonka väri on just eikä melkeen aitoa. Hella 10+ - tästä tulee mainio kokonaisuus. Jos minulla olisi rintamamiestalo (siis mini),niin teksin aika lailla samanlaisella ajatuksella :)

    VastaaPoista
  2. Tuo keittiökaappi on ihan samanvärinen, kun meillä oli joskus 80-luvulla kotona, rintamamiestalossa :) Kiva seurata tätä sun rakentamista!

    VastaaPoista
  3. Tosi aidon näköinen hella ja kaappi on kuin meillä aikoinaan. Portaikostasi tuli niin hieno, että olen itsekin alkanut miettiä niiden rakentamista.

    VastaaPoista
  4. Kaappikin on niin ihana, sie se ossaat just etkä melekein tään jutun!

    VastaaPoista