Ja nyt mie romahan

Tänään paistoi aurinko ja antoi oikein ihanaa energiaa. Ajattelin laittaa Salmen keittiön sähkövalon kunnolla kiinni.
Olin tuumannu, että poraan vintiltä reiän piipun viereltä alas ja vedän kattoa pitkin johdon keskelle.
Poran tuotatin liiteristä ja sitten tuumasta toimeen.
Mietin mikä on pienin vahinko; lamppu oli sellainen jossa toisessa päässä on varjostin joka ei tule lampun läpi pois ja toisessa pistoke - poraakko iso reikä, pistokkeen mentävä, vai vähän pienempi ja yrittää suurentaa varjostimen kantaa jolloin lamppu tulisi pois ja menisi reiästä.
Päätin, että yrittää suurentaa lampunvarjostimen kantaa. Väärä valinta.
Siinähän kävi sitten niin, että yhtäkkiä minulla olikin tyhjä johdonpää kädessä - poikki.

No niin,  johdon sisällä oli niin ohutta kuparilankaa (ainakin on sen väristä) etten sitä nähnyt oikein millään suurentavalla vehkeellä. Päätin yrittää niitä kieputtaa kuitenkin yhteen ja maalarin teippiä päälle. Ja katsoa tuleeko valo. Väärä valinta.
Sulake meni - ja siitä päättelin, että jokin henkäystäkin ohuempi oli jossain väärällä puolen teippiä ja kosketuksissa jonkin toisen henkäyksen kanssa.
Aurinko paisteli edelleen ja loi uskoa tekemiseen ja niin sitä yriteltiin uudellen. Väärä valinta.

Nyt on sitten joka ikinen sulakekin mennyt. Onneksi varjostimen sain laitettua yhteen toiseen lamppuun jossa on ehkä ehjä johto, mutta sen toimintaa en siis saanut testattua, kun sulakkeet loppuivat.
Harmittaa ihan vietävästi, kun oli Marian lamppu joihin olen tykästynyt ja Marialta niitä aina markkinoille pyytänyt. Hitsi, jostain pitää saada siis sulakkeita. Olinkin aina ihmetellyt mitä niillä niin paljolla tekee.
Sitten päätin, että laitan kuitenkin tulevia johtoja varten vintin kattopalan kiinni. Sinne ullakolle suunnittelin sen listan jossa on kytkin ja johon pistokkeet tulevat. Keskiseinän päälle ajattelin vuolla vähän uraa ja katon välistä ulos ja ulkoseinää pitkin alas ja sieltä sitten seinään.
Kun löysin ullakko/kattopalan, en meinannut saada sitä paikoilleen. Toisesta reunasta kinnaa ja toisessa on rako - ja kun sitä katsoin, niin totesin, että kiero koko juttu.

Jätin sen lepäämään, eli suoristumaan ja päätin sitten, että jotain pitää saada valmiiksikin, kun aurinkokin vielä vähän paistoi.

 

Veranta ja raput kiinni ensin toisiinsa ja sitten taloon.

 

 

Hooohooo... miten ihmeessä tännekin on tullut tällainen rako. Eihän rappuja saakaan kiinni kuistiin ennen kuin tekee siihen vähän täytettä ja suoristamista... Liimaa ja tavaraa siihen mihin pystyi ja loput korjataan sitten, kun nähdään mistä kaikkialta pitää täyttää.

Laitoin sitten katon paikoilleen - pitkästä aikaa ja ajattelin katsoa sitä kokonaisuutta ja makustella katon väriä. Maalit olen ostanut. Jospa sitten maalaisi katon...

No eeeeiiii - folioteippi onkin kuoriutunut lisää vähän sieltä ja täältä, kun katon säilytys on ollut myös hiukan siellä ja täällä. Näyttää kyllä siltä, että katto on laitettava uudelleen, ei tuohon päälle voi maalia laittaa. Ei sitten tehdä sitäkään.
Ja aurinkokaan ei enää näytä paistavan.

Kurkkasi katon alle ja siellä viltin alla Salme ottaa päiväunia.
Ilmeisesti päättänyt olla  hitokseenkaa sotkeutumatta, tai sitten  jo romahtanu.

Pitää odottaa jokin toinen aurinkoinen päivän - tälle ei enää energiaa riitä.

Mutta, jotain mukavaakin - kun vimmaisena etsin sulakkeita, löysin yhdestä pussista pienen pojan hyvin käärityt osat! Miten olen voinut unohtaa - Tarun nukke sekin. Samalla tein sitten inventarion ja tämä poika, kun saan sen koottua, on Kauppakylän asukkaita numero 40.
Ja Salme mukaan lukien Tarun nukkeja on sitten 41. Pitääköhän ottaa oikein sellainen ryhmäkuva.
Saakohan Valokuvaamo Eva Holmin liikkeeseen aikaan näin suurelle joukolle?

Nyt sitten pikkuinen kasaan - ja toivottavasti sitten ei ollut väärä valinta....